Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. kesäkuuta 2018

Kesäinen kakku ja lomatoivotukset!


Tämän kesäisen kakun tein kummityttöni 3-vuotispäiville. Ohje jäi laittamatta tänne blogiin, kun olen keskittynyt tekemään töitä valmiiksi ennen kesälomaa sekä organisoinut perheen tavaroita ja tarpeita lomamatkaa varten. Nyt pikaisesti piipahdan täällä toivottamassa samalla kertaa ihanaa juhannusta ja mahtavaa kesää! Reissussa ei blogi päivity, katsotaan sitten mikä on tilanne kotiinpaluun jälkeen heinäkuussa. Instassa lomakuulumisia pääsee seuraamaan vähintäänkin storiesin puolella.


Itse asiaan, eli kakkuun, jonka pohja on perinteinen viiden munan sokerikakku, johon lisäsin 2 tl vaniljasokeria tuomaan makua. Täytteenä on mango-valkosuklaavaahto, joka on muokattu Kinuskikissan suklaatäytteestä. Vältän käyttämästä liivatetta ja korvaan sen useimmiten suklaalla tai vaniljakreemijauheella. 

Mango-valkosuklaatäyte

4dl vispikermaa
200g Philadelphia tm. maustamatonta tuorejuustoa
290g (2 levyä) Pandan valkosuklaata
n. 2,5-3dl Bonne tm. mangososetta

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita notkistettu tuorejuusto sekä mangosose sekaan. Sulata suklaa miedolla lämmöllä (Max 300 W) mikrossa laakeassa astiassa. Sekoita sulanut suklaa seokseen. Maista ja lisää tarvittaessa mangososetta. Levitä pohjan päälle ja jähmetä jääkaapissa.

Kakun päällä on Violan vaniljatuorejuustoa (n. 300g), joka on värjätty pastavärillä (Wilton tm.), joita myydään nettikaupoissa mitä upeammissa värivaihtoehdoissa. Koristelussa voi sitten päästää luovuutensa valloilleen ja valita syötävät koristeet kohderyhmän mukaan.


Herkullista, kaunista, rentouttavaa, iloista, hetkiin pysähtyvää ja ennen kaikkea juuri sinun näköistäsi kesää!



lauantai 9. kesäkuuta 2018

Tyttöjöen viikonloppu ja pikkukakut



Mitäs sitä tytöt ja äiti keksii, kun mies on viikonlopun poissa? Leipomista ja herkuttelua yllin kyllin, ainakin täällä meillä. Aamulla aloitimme herkkucroissanteilla, ihan vain koska jääkaapista löytyi vanhaksi menevä croissant-pötkö. Jokainen sai tehdä kaksi haluamaansa, tytöille tuli yhdet Nutellalla ja tuleva tokaluokkalainen maistoi vaahtokarkeilla täytettyä versiota (nyt on hyvä, ettei se mies kuule). Nämä menivät uuniin täytteineen, itse valitsen täytteettömän version, jonka täytin sitten Philadelphialla ja kirsikkahillolla!

Aiemmin olin luvannut, että leivotaan pikkukakkuja yhdessä, kun jäi koulun päättäjäiskakku poikkeuksellisesti tytöille leipomatta. Leivomme perussokerikakkupohjan pellille ja teimme takuuvarman valkosuklaa-vispikerma-Philadelphia -täytteen (Kinuskissan suklaatäyte ohje). Lisäksi sai valita Nutellaa, lemon curdia, pakastevadelmia tai -mansikoita sekä suolakinuskikastiketta. Kokosimme kakut pieniin pyöreisiin muotteihin, jotka sain joskus muinoin ainoilta käymiltäni Tupperware-kutsuilta lahjana. 

Yhteisen lenkin jälkeen kumosimme ja koristelimme kakut. Koristeluun oli tytöillä kaikenlaisia ideoita ja alkuun näytti tulevan sokerimassakuorrutteisia kakkuja, mutta lopulta vain toiselle tuli sokerimassaa päälle ja toisen koristeet menivätkin suuhun. Teimme tulevan kutosluokkalaisen kanssa molemmat nakukakut. Saunan jälkeen söimme pikaisesti ruokaa, jotta pääsimme maistelemaan kakkuja. Maistui kyllä hyviltä, mutta säästimme kaikki kakkuja aamuherkutteluun ja jätimme tilaa poppareille. Katsoimme tänään illalla yhdessä leffan, kuten eilenkin, leffaherkut vain vaihtuivat. Eilen syötiin jätskiannokset ja tänään poppareita. Olipa ihanaa yhteistä oleilua ennen kuin tytöt lähtevät Mummolaan arkiviikoksi ♡





Aamupäivällä hain pihasta kukkia, aika laihoin tuloksin. Tämä kuivuus on verottanut kukintaa ja tuntuu, ettei osa kukista edes ala kukkimaan kunnolla. Juhannusruusussa on esimerkiksi vain muutamia kukkia. Lähdin joenrantatontille etsimään koiranputkia, kun lupiinitkin olivat kuivahtaneita. Sain kimpullisen koiranputkia ja kävelin rähjäiselle laiturille. Istahdin hetkeksi siihen ihan itsekseni ja se hetki oli ihanan rauhallinen kikatuksen vastapainoksi!



Kakuista saadaan nauttia vielä huomenna ja tyttöjeni kanssa yhteisestä ajasta. Toivottavasti sunnuntai tuntuu kovin pitkältä ja aika kuluu erityisen hitaasti. Maanantaista alkaa kyllä lähtölaskenta yhteiseen lomaan, koska vajaan kahden viikon päästä, juhannusaattona alkaa aikuisillakin loma. Lähdemme silloin kahdeksi viikoksi Kreetalle juhlavuottamme juhlistamaan sekä lököilemään itsemme leppoisiksi!




lauantai 20. tammikuuta 2018

Päärynäkakkua



Ihanaa lauantaita ihmiset! Mikä sen parempaa kuin rauhaisa lauantaiaamu ja aamiainen, jonka päätteeksi on edellisenä päivänä valmistettua kakkua! Leivoimme ekaluokkalaisen kanssa ensi kertaa päärynäistä kakkua. Viikolla tein ensimmäisen poke-kakkuni, salmiakki-lakutoffeekakun vadelmilla, miehen 40 -vuotispäivän kunniaksi. Miehen makumieltymyksiin se istui ja oli hauska kokeilu, mutta minulle riitti kaksi palaa. Mikä on poikkeuksellisen vähän minulle :D. Haluan kokeilla poke-kakkua uudelleen, koska en ihan täydellisesti siinä onnistunut ja haluan maistaa enemmän itselle mieluisaa makuyhdistelmää. 

Angiinapöpö on jyllännyt ja lapsilla molemmilla todettiin se torstai-iltana. Isommalla on oireita ja ekaluokkalainen taasen on täysin oireeton ja täynnä virtaa :). Näin ollen jäivät molemmat kotiin perjantaiksi, jotteivat tartuttaisi muita. Meni siinä samalla uusiksi vapaan perjantain suunnitelmani. Kyllä kieltämättä harmitti, kun toiseksi viimeinen vapaa perjantai ja edellinen meni itse sairastaessa. Onneksi pääsin kuitenkin eilen pienelle kävelylle talviseen metsään ja meren äärelle. Raitista ilmaa ja liikuntaa on näiden sairastelujen lomassa saanut aivan liian vähän. On niin mahtavaa, kun ulkona on lunta ja talvinen pakkasilma. Kaikki näyttää kauniimmilta, vaikkei aurinko paistaisikaan ja on ihanan valoisaa.




Tarjoaisin mieluusti teille kaikille söötin pienen palan kakkua maistettavaksi herttaisella pikkuruisella hopealusikalla. Ensi alkuun tarjoan kuitenkin vain reseptin, joka löytyi Anninuunissa -sivustolta.

Kakkupohja:

5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
ripaus kardemummaa (ei välttämätön voit korvata myös muulla mausteella)
200 g voita
3 dl fariinisokeria
3 isoa kananmunaa
2.5 dl päärynäsosetta (Bonne tai itsetehty)
1 tl Butter Vanilla aromia (käytin tavallista vaniljasokeria reilun teelusikallisen)

  • Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  • Pingota korkean halkaisijaltaan 18 cm kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat tai käytä reunaleivinpaperia. (Minulla oli noin 20cm vuoka)
  • Mittaa jauhot, sooda ja suola isoon kulhoon ja sekoita kunnolla.
  • Mittaa huoneenlämpöinen voi toiseen isoon kulhoon sokerin kanssa.
  • Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi ja lisää kananmunat vaahtoon yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi vanilja-aromi.
  • Lisää jauhoseosta ja päärynäsosetta vuorotellen voisokeriseokseen, kunnes taikina on tasaista. Sekoita aina välissä kunnolla.
  • Jaa taikina kakkuvuokaan ja paista uunin alatasolla noin reilu tunti (1h 20min). (HUOM! Paistoaika minulla oli noin 55min. ja silti kakku oli hieman tumma reunoilta)
  • Tarkista kypsyys puutikulla, kun tikkuun ei jää taikinaa on kakku valmis.
  • Jäähdytä kakku jäähdytysritilällä, jotta jäähtyy tasaisesti ja säilyttää mehevyytensä.

Kuorrutteeksi ja täytteeksi teimme porkkanakakussa käyttääni kuorrutetta, mutta limen kuoriraasteen korvasin kardemummalla (koska unohdin sen kakkupohjasta..). Kuorrutteen ohje on alunperin ruotsalaisen Leila leipoo -leipurin porkkanakakun ohjeesta. 

Kuorrute:

200g philadelphia-tuorejuustoa
noin 100-120g voita sulatettuna 
noin 6-8 dl tomusokeria 
jauhettua kardemummaa maun mukaan 1-3tl 
(tai sitruunan, appelsiinin tai limen kuorta hyvin pieneksi raastettuna)

Kuorrutteen ainekset vatkataan sähkövatkaimella hyvin sekaisin ja levitetään kakun kerrosten väliin sekä päälle tai vain paksuksi kerrokseksi kakun päälle. Anna kakun levähtää jääkaapissa yön yli tai minimissään muutaman tunnin.




Me lähdemme kohta käymään kirpparilla, koska minulla on sisustusvimma ja ekaluokkalaisen pitää  kuulemma päästä luistelemaan tänään. Isompi sisko vähän toipilaana haluaisi vain kuunnella äänikirjaa, lepäillä ja piirtää. Mies haikailee hiihtämään, mutta latuja ei täällä lähimaillakaan ole vielä saatu kuntoon. Näin ollen mies taitaa jäädä alakynteen toiveensa suhteen, muiden toiveet saamme toteutettua. Lisää lunta siis toiveissa, jotta pääsisi hiihtämään ja pulkkamäkeen!

Leppoisaa ja kaunista viikonloppua kaikille! 



Follow my blog with Bloglovin

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Puuhaa, pullaa ja pellavaa



Onpa ollut mahtava touhukas viikonloppu! Suunnitelmia ei etukäteen kauheasti ollut, mutta lopulta puuhaa riitti aamusta iltaan joka päivä. Pullaa leivoimme oikein urakalla ekaluokkalaisen kanssa eilen ja onnistuin ensi kertaa pullabostonin teossa! Täytimme sen tuorejuustolla, omenamarmeladilla ja kanelilla. Iltapäivällä isompi tyttö vietiin kaverille yökylään ja me muut suuntasimme asioille ja Kierrätyskeskuksesta tekemään löytöjä. Sieltä tarttui mukaan pino syviä lautasia, mehikasveja, vanha lasipullo, kaksi pientä nahkaista käsilaukkua ja mieskin teki pari hyvää ostosta. Ehkäpä ehdin kuvata laukut teille myöhemmin, lautasista, pullosta ja mehikasveista laitoinkin jo eilen kuvan Instaan. 

Tänään nautimme aamupäivän auringosta parvekkeella aamuteen ja kahvin sekä tietysti pullan kera. Siirryimme vähitellen pihahommiin ja sain raivattua ylikasvanutta kasvimaata. Josko saisin vielä  nyt syksyllä laitettua puutarhavadelmia kasvamaan, niistä olen haaveillut jo usean vuoden ajan! Saimme myös anopin ja appiukon kylään iltapäivällä ja yllättäen apua pihan raivaukseen appiukolta :). Anoppi taasen toi nämä kuvissa näkyvät lautasliinat, jotka hän oli ommellut Virosta ostamastani pellavakankaasta. Olen niin ihastunut näihin, ensi kertaa minulla on 12 kappaletta kankaisia ja siis pellavaisia lautasliinoja. Onnea on ompeleva anoppi <3




Olisihan se kiva jatkaa viikonloppua, mutta tuntuu, että olen jopa valmis pariin arkipäivään :). Leppoisaa alkavaa viikkoa! 




lauantai 26. elokuuta 2017

Pingviinikakku 7-vuotiaalle


Pieni tyttöseni, se söötti höpöttäjä, nokkela ja rohkea pikkuiseni täytti jo 7-vuotta! Tänään juhlimme sukulaisten kesken ja silloin aina leivon toiveiden mukaisen synttärikakun sekä toisen kakun, yleensä mutakakun. Tällä kertaa oli pingviiniteema, kakkuun toivottiin sitä ja mummo teki synttärilahjaksi mahtavan pingviiniasun. Siskoltani ekaluokkalainen toivoi myös aleksanterileivoksia, joka oli mahtava toive äidinkin mielestä - slurps!


Kakkupohjaan kokeilin Annin uunissa vaniljakakkupohjaa 1,5 kertaisena 20 cm korkeaan kakkuvuokaan. Ihanan mehevä, tiivis ja maistuva kakkupohja, joka on helppo tehdä ja ihan erilainen kuin perinteinen sokerikakku. Täytteenä käytin tuoreita vadelmia ja luottotäytettäni Kinuskikissan suklaatäytettä 2 kertaisena, valkosuklaalla ja maustamattomalla tuorejuustolla. Päälle tein ensi kertaa tuorejuusto-voikreemin (200 g voita, 200 g maustamatonta tuorejuustoa ja 2 dl tomusokeria vatkataan sähkövatkaimella), jonka värjäsin sinisellä Dr Oetkerin värillä. Kuorrute jäi vähän epätasaiseksi, mutta eipä se makua haitannut :).

Pingviinit askartelimme eilen iltasella siskon kanssa sokerimassasta ja täytyypähän todeta, että yhteistyössä on todella voimaa!


Siskon aleksanterit olivat vegaaneja, älyttömän herkullisia ja saimme niitä kahdella eri hillolla. Porkkana-mandariinit ovat kuvassa ja toisissa oli mustikkasuuhilloa. Näitä ihanuuksia jäi vähän, taidan maistaa vielä ihan pari...


Kivaa viikonlopun jatkoa, me rauhoitumme hetkeksi sohvalle. Huomenna on nimittäin kaverisynttärit ja luvassa reipasta meininkiä pariksi tunniksi :D.



lauantai 12. elokuuta 2017

Kirsikoita!



Loman loppuessa tuntuu kertyvän kaikenlaista puuhaa ja samaan aikaan on tarve olla tekemättä yhtään mitään, yhtälö on aina yhtä haastava :D. Eilen virallisena viimeisenä lomapäivänä toteutin aika onnistuneesti näitä molempia. Päivä toki venyi aika pitkäksi. Kävimme toissapäivänä poimimassa miehen veljen pihalta yli 10l upeita kirsikoita ja niiden kanssa onkin ollut pientä puuhastelua. Keitin kirsikkakastiketta, kyllä luitte oikein, ei hilloa, vaan kastiketta. Ihana mieheni totesi sen olevan tämän vuoden trendihitti, kirsikkakastike, hillo on kuulemma ihan last season ;D. 

Tein myös elämäni ensimmäisen tuorekirsikkapiirakan, Twin Peaksin innoittamana. Ohje Kinuskissan sivuilta. Näillä kirsikoilla täyte jäi vähän turhan happamaksi, joten lisäisin ensi kerralla täytteen sokerimäärää vähintään 0,5 dl:lla. Onnellinen silti tästä puuhastelun tuloksesta, joka maistui vaniljajäätelön kanssa mainiolta. Tänään lämmitän sitä uunissa ja lisään pinnalle sokeria ja kokeilen kermavaahdon kera!



Loput kirsikat tein mehuksi, koska kivien poistamiselle ei enää ollut aikaa tai energiaa. Innovatiivinen mieheni keksi laittaa mehumaijan huvimajaan Muurikan grilliin, jolloin sain olla enemmän ulkona kauniina kesäpäivänä ja sotkut eivät niin haitanneet. Otin lasillisen valkoviiniä ja seurasin maijan porinaa :). Mehua ei vielä ole maistettu, mutta keittovaiheen ensitesti lupaili hyvää.



Nyt on mansikat pakkasessa, ensi kertaa kirsikoita säilöttynä, vadelmia vielä haluan pakkaseen ja mustikoita toivottavasti. Mustikoita voin kyllä ostaa kaupastakin talven mittaan, jos myöhästyn sadosta. Lisäksi pihalla odottaa vielä viinimarjat poimijaa :). Sitten, kun nekin on säilötty, niin saa syksy tulla!

Herkullista kesäistä viikonloppua! 



torstai 27. heinäkuuta 2017

Kesäpäivä



on parhaimmillaan lämmin ja aurinkoinen. Silloin kaikki saavat päivän aikana tehdä omaa mieluista puuhaa, syödään hyvää ruokaa ja tietysti myös herkutellaan. Tänään on ollut juuri sellainen päivä ja kyllä sitä osaakin olla onnellinen tällaisista päivistä, erityisesti tänä kesänä! 

Aamulla taivas oli täysin pilvetön, joten aamutoimien ja aurinkorasvan jälkeen levittäydyin parvekkeelle aurinkotuolille kirjan kanssa. Siken yön yli sämpylät uuniin ja teekupposen kanssa takaisin parvekkeelle. Bikineissä syöty aamupala on aina jotenkin erityisen hyvää :D. Lapset saivat molemmat tänään kesäpäivän vesipeuhauksia heti aamusta omalla pihalla ja myöhemmin omien kavereiden kanssa olemista, toinen lähti yökylään ja toinen kävi leikkimässä kaverin luona. Haettiin kiinalaisesta ruokaa (mahtava ehdotus lapselta) ja syötiin huvimajassa lounasta. Pienemmän kanssa leivottiin hänen toiveestaan valkosuklainen kladdkaka ja sen jäähtymistä odotellessa lähti hän ensi kertaa iskän kanssa kalaan! 

Minä nautiskelen valkoviiniä huvimajassa, kuuntelen lintujen sirkutusta, kesäisiä ääniä kadulta ja olen niin lomalla ja niin onnellinen!


Valkosuklaisen kladdkakan ohje (alkuperäisesti Lindas bakskola -sivulta)

200 g valkosuklaata
150 g voita
3 kananamunaa
2 dl sokeria
2 tsk vaniljasokeria
1 ripaus suolaa
2 dl vehnäjauhoja

+ tomusokeria, kermavaahtoa ja mansikoita / vadelmia

1. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Sulata voi kattilassa ja nosta kattila hellalta ja lisää pilkottu valkosuklaa. Anna suklaan sulaa ihan hetken ja sekoita tasaiseksi seokseksi.
2. Lisää muut ainekset kattilaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
3. Rypistele leivinpaperi ja aseta se noin 23cm irtopohjavuoan pohjalle sekä reunalle. 
4. Kaada taikina vuokaan leivinpaperin päälle ja paista uunissa noin 26-30 minuuttia riippuen kuinka tahmaista haluat kakusta. 
5. Anna kakun jäähtyä kokonaan vuoassa. Koristele tomusokerilla, tarjoile kermavaahdon ja marjojen kanssa.
6. Nauti!





lauantai 6. toukokuuta 2017

Vaahtis-mutakakkumuffinsit



Lasten serkut tulivat yökylään ja toisella oli ollut vasta synttärit, joita halusimme vähän juhlistaa. Teimme lasten kanssa mutakakkumuffinsseja vaahtokarkeilla, todella lasten makuun sopivia! Leivoimme nämä valmiiksi, ohje löytyy Fridan blogista ja koristelin ruoan jälkeen huvimajaan synttäripöydän yllätyksenä sankarille. Synttärimuffinsin päällä oli kynttilä ja aurinkovarjo, lisäksi tarjolla oli vaniljajäätelöä, nutellakeksejä (myös Fridan blogista ohje näihin) ja limpparia. Nyt jatkuu esteiden hyppiminen ja jalkapallon pomputukset - lapsilla, minä istuskelen huvimajassa ja nautin ilta-auringosta, linnun laulusta ja pörriäisten surinasta. 





Tutustukaa ihmeessä Fridan blogiin, se on täynnä hauskoja ja övereitä herkkuohjeita! Namskutta, kuten koululainen toteaisi :).



sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

1-vuotias blogi



Hetkien lumo viettää tänään suurta juhlapäivää, aloitin blogini tasan vuosi sitten. Olin pitkään asiaa silloin pohtinut, mutten jotenkin vaan rohjennut aloittaa. Yleensä en pohdi asioita yhtään niin pitkään ennen kuin toimin, mutta tässä asiassa olin oikein kunnon jahkailija. Nyt kun mietin kulunutta vuotta ja katsoin vanhoja postauksia läpi, olen onnellinen että lopetin jahkailun. 

Ajatus blogista heräsi jo ties milloin, mutta vahvistui ajan kanssa. Otin kuvia, mutten laittanut niitä mihinkään - en perinteiseen kansioon tai muuten esille. Tahdoin saada ihanista hetkistä enemmän irti. Ankeutta, julmuutta, rumuutta, ahdistusta tulee joka tuutista ja ne helposti jättävät kauniit ja hyvät asiat varjoonsa. Miksei pysähtyisi uudelleen kauniiden, iloisten, rakkaiden ja arkistenkin hetkien ääreen? Koululainenkin minulle kerran tokaisi että miksi otat kuvia, kun et laita niitä mihinkään? Aloitinpa sitten blogin ja sen myötä olen pysähtynyt enemmän hetkiin, en vieläkään riittävästi, mutta useammin kun aiemmin!


Aina löytyy hyvä syy herkutella, mutta vuosipäivä ehdottomasti vaatii kakkua, mutta nyt kävikin toisin. Ehkä kuvaten blogin aloittamisen vaikeutta ja rohkeutta uskaltauduin leipomaan ensi kertaa bebe-leivoksia. Ohje löytyi ihan muuta ohjetta miettiessäni Kakkukatrin blogista ja hetken pohdin uskallanko lähteä näitä kokeilemaan. Bebet ovat suuri rakkauteni, Fazerin mansikkabebet siis. Maistamani muut bebet eivät vain ole yltäneet lainkaan samalle tasolle. Lähteäkö nyt itse sitten yrittämään, jos ei monet leipomotkaan ole onnistuneet? Noh, jospa sitruunainen bebe, sehän on aivan eri juttu :). Tuunailin ohjetta sen verran, että laitoin täytteeseen kolmen sitruunan kuoret kahden sijaan. Lisäksi on hyvä huomioida, että kuorrutteeseen tarvitsi sitruunamehua reilusti ohjetta enemmän.



Nämä ovat valitettavasti hyviä, siis ihan todella hyviä! Valitettavaa siksi, että näitä täytynee leipoa uudestaan monet kerrat ja ovathan nämä aika näperrystä. Ilman mutkia matkassa ei onnistuttu tälläkään kertaa, elintarvikeväriä ei muuton jäljiltä ollutkaan, kaupasta ei sitten löytynytkään eikä apteekistakaan ja pidemmälle kauppaan ei olisi ollut aikaa lähteä. Onneksi naapuri pelasti jälleen, onnea on leipovainen kaveri samassa kylässä, suuri kiitos vielä sinne!!


Hurjasti kiitoksia kaikille lukijoille ja tervetuloa edelleen :). Hetkiä ja höpötyksiä teille tarjoan jatkossakin, toivottavasti viihdytte mukana myös seuraavan vuoden!!



lauantai 4. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen lauantai



Aamupala yhdessä, tuoreet sämpylät, höyryävä tee ja päärynäsmoothie. Ihanat omat tyypit ja rauhallinen aamu, oma uusi koti ja ensimmäisenä herätessä onnellisuus. Tänä aamuna ei murehdittu sopeutumista uuteen kouluun tai itketty vanhoja kavereita, tänä aamuna oli vain meidän perhe ja hetken rauha. 

Tehtiin jopa reipas tutkimusmatka viereiseen pitäjään :D. Toivomiani kirpparilöytöjä en tehnyt, mutta sen sijaan löysin mahtavan rottinkituolisetin alesta, josta kuvia luvassa myöhemmin. Tänään ei kameraan ehtinyt enää tarttua, kun purettiin tavaroita ja suunniteltiin anopin kanssa kaapin paikkaa ;) ja appiukko perehdytti pönttöuunien saloihin.



Sämpylät on Sikke Sumarin ihanan rapeakuoriset sämpylät. Sämpylöiden ja leivän teko ei ole braavureitani, mutta nämä ovat mukavan helpot valmistaa ja parasta on se, että taikinan voi jättää jääkaappiin ja seuraavanakin aamuna paistaa ja maistaa tuoreita sämpylöitä. Täältä löytyy Siken aamusämpylöiden ohje. Smoothien tein kolmesta päärynästä, yhdestä banaanista, lorauksesta kookosmaitojuomaa ja a-jugurtitia sekä ripauksesta vaniljasokeria. Lasi tyhjeni kolmella neljästä juojasta, joten aika onnistunut kokeilu. Tiedättekö, kun on kaikilla on vähän eri toiveet ja lempimaut...?


Leppoisaa viikonlopun jatkoa ja nautitaan hetkistä, ne kun haihtuvat niin pian.



tiistai 7. helmikuuta 2017

Aikainen lintu...


pullan nappaa! 


Tämä muuttohässäkkä sotkee laskiaisen viettoa pahasti, niin pullat piti leipoa jo Runeberginpäivänä. Onneksi Runebergintortutkin tehtiin ja syötiin reilusti etukäteen :D. Nyt on niin hulina päällä, ettei meinaa pää aina pysyä mukana, saatika sitten kamera. Verkkainen postaustahti jatkuu täällä blogissa seuraavat pari viikkoa ainakin, kun muuttopakkaukset ja tavaroiden kuskaukset varastoon ovat ilta- ja viikonloppuharrastuksemme. Mutta ai että, kun pääsee uuteen kotiin ja kuvaamaan vanhan hirsitalon seiniä, ikkunoita, portaita, tapetteja ja ihan vaan sitä kaikkea!!!

Muistakaahan käydä Hetkien lumon Instassa seurailemassa! Sinne tulee napattua puhelimellakin kuvia ja muutenkin siellä on niin kiva fiilistellä toisten upeita kuvia ja poistua hetkeksi todellisuudesta...


Tsemppiä arkeen kaikille ja pirteitä pakkaspäiviä!



perjantai 27. tammikuuta 2017

Muutoksen murusia


Eilen illalla se iski, pakottava tarve leipoa. Eskarilaisen vietyäni kaverisynttäreille kipaisin kaupasta Runebergintorttuihin ainekset ja sitten koululaisen kanssa ryhdyttiin leipomaan. Väsyneet aivot eivät muistaneet leivinjauheen loppuneen, mutta onneksi on naapurit <3. Siitä heräsin muuton todellisuuteen, että kohta muuttuu tämäkin ja nämä ihanat naapurit jäävät tänne, ja millaisia naapureita uudessa kodissa on? 

Tänään ensimmäistä kertaa koululainen itkien huusi, ettei halua muuttaa mihinkään. Paljon on asiasta sitten puhuttu ja sain tytön jopa mukaan pienelle kävelylle, joka teki molempien ajatuksille hyvää. Kyllähän muutos lapsille on todella suuri, kun kaverit jää, eskari ja koulu vaihtuu ja harrastuksetkin. Hurjalta se tuntuu, mutta luotan ja uskon heidän löytävän paikkansa siellä, sopeutumiselle on vaan annettava aikaa. 


Tämän päivän pelastus olivat ehdottomasti eiliset Runebergintortut. Olen syönyt vasta kaksi tänään, lounaaksi :D, ja kolmas odottaa tuossa teekupin vieressä. Hetki dekkaria telkkarista ja sitten toivottavasti pitkien yöunien pariin.

Leppoisaa viikonloppua ihmiset! Nautiskellaan vapaasta ajasta, yhdessäolosta, ruoasta ja toivottavasti auringosta!!



lauantai 7. tammikuuta 2017

Leivontaa ja puuhailua



Eskarilainen oli tänään ainoana lapsena kotona ja oli kovasti yhdessä tekemistä vailla. Leipomispuuhat ovat minulle helppoa ja mieluisaa yhdessäoloa, kun lapsikin oli toivonut sitä jo viikolla, niin ryhdyimme suunnittelemaan leipomisia. Päätimme valmistaa kuvassa näkyvää banaanileipää (banaanimuffinsikakku, mutta huijaamme vähän) ja poropiirakkaa.


Eilen illalla tein suklaaganachea Unelmaa leipomassa -blogin ohjeella ja dippailin siihen lakuja. Keksin tämän viime keväänä, kun en löytänyt kaupasta enää suklaakuorrutettuja lakuja. Tänään suklaaganache muuttui voiksi, jota levitetään banaanileivän päälle!



 Muffinsit / Muffinsikakku

4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
0,5 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
2,5 dl maitoa
1 muna
60g voita sulatettuna

Teimme puolikkaan taikinan ja muussasimme kaksi pienehköä banaania taikinan sekaan ja lisäsimme kanelia noin 1,5 tl. Päälle rouhin tummaa suklaata noin 50g. Huom! banaanit ovat makeita, jolloin sokerin määrä voi vähentää taikinasta.

1. Uuni lämpenemään 200-225c muffinseille ja kakulle 190-200c uunista riippuen.
2. Sekoita kuivat aineet, lisää vähitellen sekoittaen maito, muna ja lopuksi sulatettu voi.
3. Lisää banaanit tai jäiset marjat. Suklaa taikinan päälle.
4. Paista voidellussa kakkuvuoassa tai amerikanmuffinsivuoissa noin 25-30 minuuttia. Tarkkaile muffareita, paistoaika vaihtelee kovasti uunista riippuen.

Tähän perusohjeeseen voi lisätä esim. jäisiä mustikoita 200g ja 1 rkl raastettua appelsiinin kuorta tai jäisiä vadelmia ja valkosuklaata rouheena.



Muuten puuhasteluni ovat rajoittuneet tavaroiden läpikäyntiin ja valitettavasti vieläkin kipulääkkeiden voimalla mennään... Hieman etukäteen eilen iloitsin hammassäryn häviämistä, sillä vielä taitaa olla hermoissa tuntoa, huoh! Mies vei onneksi eskarilaisen uimaan, jotta lapsi sai energiaa purettua. 

Huomenna vielä vapaapäivä, aivan mahtavaa!!! Toivottavasti sääennuste ei pidä paikkaansa, vaan pakkaset jatkuisivat ja saisimme nauttia lumesta. Onhan nyt talviaika parhaimmillaan. Oli ilma mikä tahansa, niin nautiskellaan loppuun tämä viikonloppu!