Näytetään tekstit, joissa on tunniste perjantai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perjantai. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. syyskuuta 2017

Oma aamiainen



Onpa arki ottanut minut tiukkaan otteeseen viime viikot. Ensin olin viikon yksin tyttöjen kanssa ja se meni osittain sairastellessa ja ylipäätään yrittäessä ehtiä olla töissä ja kotona riittävästi. Vietin sen viikon päätteeksi ihanan viikonlopun työkavereiden kanssa mökillä ja se oli todella täydellinen kesän päätös. Uimme, saunoimme, söimme, pelasimme, höpötimme, joimme viiniä ja ulkoilimme. Nyt ollaan eletty jo viikko syyskuuta ja tämäkin viikko on vain suhahtanut harrastusten, vanhempainiltojen ja pyykkivuoren parissa. Hampaanpoisto alkuviikosta vaikutti myös osaltaan viikon kulkuun, omaan jaksamiseen ja ikävästi rajoitti myös syömistä :D.

Nyt kuitenkin on minun oma hetkeni, vapaa perjantai, lapset koulussa ja tein ihan vain itselleni aamupalan! Ensimmäisen kerran juon teetä sitten tiistain, napostelen pehmeää croissanttia ja lusikoin ei-lastenmakuista-supersmoothia. Eipä ole iäisyyksiin tehtyä tällaista aamupalaa vain minulle! Nämä omat hetket ovat kyllä arvokkaita ruuhkavuosien arjessa.




Pyykkikone pyörii ja kohta suunnittelen kauppalistaa viikonloppua ja huomisia kaverisynttäreitä varten. Ekaluokkalaisen kavereita vanhasta eskarista ja naapurista sekä uusia kavereita täältä koulusta tulee täyttämään talon äänellä ja ilolla. Helpot tarjottavat ja sopivasti suunniteltua ohjelmaa ovat minun reseptini kaverisynttäreille. Sitä ennen on kuitenkin tämä ihana kokonainen perjantai! Mukavaa viikonlopun alkua kaikille <3



perjantai 19. toukokuuta 2017

Kesäinen ilta


Huikea lämpö, viherrys, liverrys ja kesäinen fiilis! Kyllähän tätä on jo odotettukin. Väsähtäneenä töiden jälkeen oli ihanaa tulla kotiin, kun mies oli jo lasten kanssa täällä ja piha täyttyi naurusta ja touhusta. Kuulumisten vaihtoa, vähän ruokaa ja kävellen miehen kanssa kauppaan, sekin tuntui ihan kivalta, että kauppaan voi kävellä autoilun sijaan ja mikäs tuossa lämpimässä illassa oli tepastellessa. 

Viikonlopun puuhailuihin ryhdytään vasta huomenna, tänään tasaannutaan arjesta. Lasten käydessä nukkumaan otin oman hetkeni huvimajassa. Maalla -lehti (ex-naapuri toi, maalainen kiittää :D), Happy Joe ja vähitellen viilenevä ilta, linnut sirkuttaa ja tunnelma on ihan epätodellinen. Kesän tuntua on ihan yhtäkkiä kaikkialla. Pihakin näyttää heränneen kukkimaan, ainakin voikukkia :D. Hetki vielä tässä, sitten Siken sämpylätaikina yöksi jääkaappiin, pohtimaan mitä leipoisi huomenna ja soffalle torkkumaan!



 Täällä kotona on hyvä olla <3



perjantai 31. maaliskuuta 2017

Irmelin päivää!



Kakulle löytyy aina syy, tänään se oli Irmelin päivä! Perheessämme ei ole ketään Irmeliä, mutta sitä lempinimeä olen eskarilaisesta käyttänyt jo pienestä alkaen - aina silloin kun tyttö on ollut erityisen tättärä ja jääräpää. Leivoimme tämän neidin kanssa sitten tänään uuden kakun, kladdkaka med chokladfudge. Resepti löytyi Fridasbakblogista, joka on täynnä toistaan herkullisempia ohjeita.




 Pah takatalvi ja lumi, mansikat ja kesä tulee!!



perjantai 24. maaliskuuta 2017

Pönttö-love



Perjantai, kuinka ihanaa että olet täällä!!! Viikonloppu alkamassa ja kaikki hauskuus vasta edessä. Meillä on ihanan vähän suunnitelmia tälle viikonlopulle, joten paljooon mahdollisuuksia ja aikaa - aikaa täällä meidän kodissamme <3. 

Esittelyvuorossa teille pönttö numero kolme, ruokailuhuoneen komistus. Tämä pönttönen ei valitettavasti ole tällä hetkellä käyttökunnossa, mutta eipä ole ruokailuhuone muutenkaan! Kunhan saadaan ruokapöytä ja tuolitkin tänne huoneeseen, niin sitten pönttökin olisi huollettava. Ensi jouluna toivottavasti tässä pöntössä palaa tuli, ruokapöydän ympärille on kerääntynyt rakkaat sukulaiset ja upea pöytä notkuu joulun herkuista.



Onhan nämä pönttöuunit niin upeita! Onko huolestuttavaa, jos on pönttöuuni-crush :D? No ei ole, sanotte mitä sanotte, niin minä päätän että se on ihan tosi fine! Tältä höpsöltä täältä kaunista, keväistä ja valoisaa viikonloppua allihopa!



perjantai 17. maaliskuuta 2017

Viikonlopun sanat



Mahtavaa, se on perjantai ja ilmakin näyttäisi vähän kirkastuvan! Tähän viikonloppuun lähden näiden mukavia muistoja tuovien koristepullojen sanojen myötä. Pullot olivat häissämme "pöytänumeroina" ja niissä on kaikissa pätkä unien tulkintaa -kirjasta jostain 1900-luvun alusta. Hauskaa on se, että ostin fb-kirppikseltä nämä pullot aikanaan ja noudin ne hyvinkin läheltä nykyistä kotiamme. Silloin täysin tietämättömänä, että näille seuduille muutamme - pullot kainalossa. Nostin ikkunalaudalle niistä nyt muutaman, ikkunalaudalle joka suuntaa juurikin sinne mistä pullot hain :).

Hengaa - viikonloppu on juurikin tätä varten. Minä hengailen tänään perheen kanssa ja koululainen saa entisestä koulusta ystävän yökylään. Huomenna tapaan nuoruuden kaveriporukkaa, jonka kanssa kirjaimellisesti hengailtiin puistossa läpi nuoruuden. 


Pientä partyä siis tiedossa!


 Ja mikä tärkeintä viikon aherrusten jälkeen - relaa!


Näillä mennään nyt: relataan, hengataan ja vähän juhlitaan. Kuulostaa tässä vaiheessa perjantaita erittäin hyvältä suunnitelmalta :D. Nautinnollista viikonloppua allihopa!



perjantai 3. helmikuuta 2017

Positiivisuudelle!



Alotin päivän lukemalla ja sitten jakamalla tämän ajatuksen: 

Elämä on arvaamatonta. Aina voi tapahtua jotain hyvää. 
 -Eeva Kilpi


Monta hyvää asiaa tapahtuikin, pääasiassa hyvin pieniä, mutta niin mahtavia jokainen. Yhtenä esimerkkinä bussikuski kuulutti aamulla ennen puolta kahdeksaa (ensimmäistä kertaa 1,5 vuoteen kuulin kuulutuksen bussissa) hyvää viikonloppua kaikille! Tapahtui niitä vähemmän hyviäkin, mutta hyvikset voitti tänään 6-0, koska asenne oli kohdillaan.

Sitä juhlin nyt skumpalla, sitä että positiivisuuden voima on uskomaton ja sitä, että kaikki järjestyy! Sen koitan muistaa ja sitä enemmän toteuttaa, myönteisyyttä!



Mitä muuta tähän ällö-positiiviseen postaukseen voisi enää lisätä, kuin tämän tyynyn :D
Enjoy it my friends!


perjantai 16. syyskuuta 2016

Väsähdys



Arkea on puskettu vasta kuukausi ja sairasteltu jo yhdet flunssat ja osa korvatulehduksetkin. Itsellä jälleen pää täynnä räkää, eikä todella jaksaisi sairastaa. Ärsyttävää, mutta eipä sille mitään voi, onneksi on sentään perjantai. Kuppiin lisää teetä, pala muffinsikakkua, telkkari päälle ja Vain Elämää! 


Onneksi kukat oli ostettu jo aiemmin, sillä tänään ei olisi jaksanut ja nyt nämä ruusut ovat jo ihanasti auenneet. Sohvalla lököillen katselen niitä ja mumisen flunssan nitistysloitsuja :D.

Iisiä viikonloppua!