Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarha. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. elokuuta 2018

Puutarhan uutuuksia ja ajatuksia bloggaamisesta



Tämä blogin pitäminen on minulle harrastus, sellainen jota ei suoriteta tiukkapipoisesti ja jota ei kehtaisi kuitenkaan listata harrastukset kohtaan, kun se ei ole niin aktiivista. Välillä koen, että pitäisi enemmän ja eihän blogin pitäminen ole järkevää, jos ei tuota postauksia monta kertaa viikossa tai lukijoita houkutellen valita kuvia tai aiheita. Olen kuitenkin todennut, että tässä elämänvaiheessa, tässä työssä ja oman elämän tasapainon huomioiden kerran viikossa tai joskus harvemmin on se tahti, joka sopii minulle juuri nyt. Lisäksi haluan kirjoittaa oman fiiliksen mukaan vähän tai enemmän, hömppää tai vähän enemmän hömppää.

Blogiin oli alun alkaen ajatus tuoda kuvat, joita muutenkin otin, jonnekin talteen. Itse asiassa ajatus oli, että elämässä on niin paljon ikävää, rumaa sekä turhauttavaa, että niiden vastapainoksi kaipaan kaunista, positiivista ja jopa "turhaa", sellaista joka vain on kivaa ja nättiä sekä vie ajatukset pois arjen kiireestä, maailman kurjuudesta ja omista tummista pilvistä. Ajatus oli vahvistaa sitä hyvää, jota elämä tarjoaa niissä pienissä hetkissä, jotka usein vaan vilahtavat ohi. Tänne niitä voisi tulla katsomaan myöhemminkin, selaamaan kuin päiväkirjaa, jota voi käydä kurkkaamassa ja muistelemassa. Julkinen blogista kuitenkin tuli, jotta joku muukin voisi saada iloa kuvistani. Onhan se myönnettävä, että on todella mukavaa, että täällä myös käy joku ja jos joku ilahtuu kuvistani. Se, että jotkut teistä käyvät täällä ihan säännöllisesti on ihan superia. Jokaiselle teistä ♡

Blogin aloittamisesta kunnia ja kiitos kuuluu yhdelle rakkaalle ystävälle, joka ehdotti sitä jo ennen kuin olin ajatukselle itse valmis. Tyrmäsin hänen ajatuksen alkuun täysin, mutta olihan se välähtänyt omassakin mielessä ja noin vuoden päästä blogi oli pystyssä! Kiitos Susu♡



Blogi-pölinät alkoivat oikeastaan siksi, että nämä puutarhakalusteet (ja toisetkin, jotka eivät vielä päässeet kuviin) ovat käytännössä tulleet meille blogin ansiosta! Mieheni tuttu on käynyt joskus katsomassa blogiani ja kun näiden kalusteiden aika oli siirtyä toisaalle otti hän yhteyttä ja kysyi, josko haluaisimme ostaa nämä, sopisivat kuulemma tyyliin. Ihan hyvin myyty! Mutta ovathan nämä herttaisia ja romanttisen rosoisia. En ole vielä varma minne nämä lopullisesti jäävät, mutta seilaavat täällä pihalla, kunnes löytävät paikkansa.


Ihanat ostivat minulle nimppariruusun, aamulla sujahti kauppaan isompi tyttönen ja aamupalalla sain ruusun sekä suklaalevyn ♡ Nautin ruususta cokis-lasin kanssa hetken tässä pöydän ääressä, kun muu perhe kävi paikallisessa keskiaika-tapahtumassa. Nypin ensin rikkaruohoja ja hääräsin, sitten hain kameran ja kuvasin sekä istuin lopulta tähän pöydän ääreen. Vaikken malttanut istua pitkään, niin ajattelin siinä hetkessä, että laitan tämän muistiin, tämän ehkä viimeisen kesäpäivän ja mukavana alkaneen päivän, rauhallisen ja rennon lauantain.




Kaiken keskeneräisen keskellä täällä pihalla yritän antaa olla ja ihastella sitä jotain yhtä pientä asiaa. Tänään niitä olivat uusien mansikoiden rönsyjen leikkaaminen, tämä pöytä tuoleineen ja se, että  meillä upea iso piha, joka on vain täynnä mahdollisuuksia!

I H A N A A viikonloppua kaikille teille, toivottavasti osaatte ottaa rennosti ja nautiskella, ainakin vähäsen!



keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Lomalla vielä



Viimeinen lomaviikko ja kotona olen neljän viikon lomasta ollut vain vajaat kuusi päivää! Tarkoitus oli olla ehkä enemmänkin ja kyllä täällä vielä pari päivää tulee vietettyä viikonloppuna, mutta jotenkin nyt en malta olla aloillani. Haluan käydä ystäviä moikkaamassa, kun harvoin arjessa ehtii ja mikäs tässä lomalla ollessa on, kun ottaa ja lähtee. Ihanasti kaikille sopi lyhyellä varoitusajalla tulla kylään. Aamulla starttaa tyttöjen road trip, kun pakataan lasten kanssa auto ja aloitetaan kolmen päivän rundi Suomen suvessa.

Kotona ollessa on ollut ihana helleaalto, mutta sen vuoksi puuhailu on jäänyt aika vähälle, kun ei päivisin paljoa jaksa huseerata. Sain aamuisin ja iltaisin jotain tehtyä, vähän häärättyä puutarhassa ja yhden keittiöön tulevan hyllyn vihdoin maalattua sekä 10 kg mansikoita pakastettua, mutta muuten olen ottanut ihan vaan rennosti! Huvimajassa on tullut istuskeltua  kuumallakin muutamana aamuna, hetki lounaan yhteydessä ja vähän iltasella kuuntelemassa sirkkojen siritystä. Upea ja ihmeellinen kesä tämä on lämpöennätyksineen ja kuivuuksineen. Olen kyllä nauttinut, mutta lomalla onkin helppoa, kun ei tarvitse jaksaa tehdä niin paljon.



Vaihtaa vain välillä pelargonian muratin tilalle tai hakee muutaman luonnon kukan maljakkoon, laittaa äänikirjan päälle ja hakee lasillisen zero colaa sitruunalla ja istuu alas. Sitä se loma on viime päivinä ollut, no todellisuudessa aika hetkittäin, mutta silloin kun lapset ovat olleet kavereidensa kanssa ja itsekin malttanut olla keskeyttämättä olemista jollain hääräämisellä.


Leppoisia hellepäiviä kaikille, toivottavasti pääsette nauttimaan niistä oman fiiliksenne mukaan hikoilemalla auringossa tai viilentymällä tuulettimien ja ilmastointien alla. Joka tapauksessa kesää on vielä jäljellä puolitoista kuukautta ja pääsemme varmasti nauttimaan myös viileämmistä keleistä. Elokuun loppuun kesä virallisesti päättyy ja niin haluan ajatella, vaikka itsestä usein tuntuu, että koulun alkuun jollain tavalla loppuu kesä. Lasten lomien loppuessa alkaa monella tapaa arkirutiinit aikamoisella rytinällä ja kaikki se organiseeraaminen on niin syksyä! Sitä alan odottaa omalla tavallaan innokkaasti myös, mutten ihan vielä. Nyt on vielä kesä ja loma ♡




lauantai 23. syyskuuta 2017

Vadelmatarha



Rakastan vadelmia, siis todella r a k a s t a n ! Olen haaveillut omista vadelmapensaista jo kymmenisen vuotta. Tänään olen monta askelta lähempänä tätä pientä haavetta. Viikko sitten raivasin kasvimaalta yhden kulmauksen ja tänään vihdoin pääsin ostamaan 10 kpl:tta Makean Maurin -taimia :). Mieletön tuuri oli vielä matkassa, kun taimet olivat -50% ja alennuksessa oli myös multa, kalkki ja kuorikatekin. Pientä raivausta vielä jouduin tekemään, sitten kaivelemaan, lisäämään uutta multaa, kalkitsemaan ja leikkailemaan maanpeitekangasta ja lopulta taimet paikoilleen. Sitten kivireunaa varten ajoin viisi kottikärryllistä kiviä toiselta puolen pihaa ja vihdoin kuorikate päälle. Nyt kastelua ja vähän lannoitusta ja sitten jännitän, miten taimeni selviävät ja alkavathan kasvaa keväällä. Peukut pystyssä!!


Tässä on suurempaa filosofiaa, ja olen todella samaa mieltä tämän ihanan kortin kanssa!


Vähä kerrallaan, kyllä siitä vielä ihan kokonainen kasvimaa tulee!



sunnuntai 20. elokuuta 2017

Perunamaalta



Pihamme satokausi jatkuu ja olemme saaneet nauttia ensimmäisiä omia perunoita viikon verran. Onhan se aivan mahtavaa mennä lasten kanssa kaivelemaan perunoita mullasta ja huuhtaista ne vain kevyesti ja keittää ruoan lisukkeeksi tai ihan pääruoaksi. 

Olen ollut aika laiska puutarhuri, mutta onneksi nämä muutamat istutukset laitoin kesän kynnyksellä. Hyvin onnellinen olen siitä, että satoa on ylipäätään saatu. Paprikat eivät nimittäin oikein onnistuneet tai etanat ovat nauttineet sadosta jo vähän turhan aikaisin ja turhan innokkaasti. Kirsikkatomaatteja tulee ehkä kokonaiset neljä, mutta pottu- ja kesäkurpitsasato pelastavat kokonaistilanteen. Mansikoita saimme reippaasti ja ne olivat todella makoisia. Aiemmat asukkaat olivat ne jo istuttaneet, joten me pääsimme suoraan nauttimaan sadosta.

Mistäs sitä tietää, mitä kaikkea vuosien varrella innostun kasvattamaan. Mahdollisuuksia ainakin on, kun on pihaa ja varsinaista kasvimaa-aluettakin reilusti!





Tänään potut pääsivätkin uuniin kokonaisen sitruuna-yrttikanan kanssa ja nyt odotan vesikielellä, että herkulliselta tuoksuva kokonaisuus tulee uunista ja päästään syömään! Täydellinen sunnuntai-illallinen perheen kesken rauhassa ja sitten vähitellen suunta kohti ensi viikkoa. Hyvää alkavaa viikkoa sinullekin!



keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kesäkurpitsat



Se alkoi kesän kynnyksellä ostetusta ja istutetusta taimesta. Aloitteleva puutarhuri raivasi sille ja sen siskoille paikan villiintyneeltä kasvimaalta, mies kantoi lavakaulukset ja mullat, puutarhuri kaiveli vielä kompostorista sille mehevää kasvualustaa.  Siitä se lähti kasvamaan, alkoi kukkia ja tuottaa satoa.


Tähän sitten päädyttiin, herkulliseen, jauheliha-fetatäytteiseen kesäkurpitsaan, joka maistui mahtavan valkosipuliselta ja mehevältä juustokuorrutuksen alla.



Kesäkurpitsaa on syöty nyt kyllä monella muullakin tavalla, valitettavasti vain etanatkin ovat löytäneet meidän satomme ja kaikki kurpitsat eivät ole saaneet kasvaa rauhassa. Onnellinen puutarhuri on silti, satoa on saatu jo vähän jaettavaksikin. Eikä siinä vielä kaikkia, satoa on saatu tällä viikolla toisestakin lavakaulusviljelmästä, omaa perunasatoa :)




lauantai 12. elokuuta 2017

Kirsikoita!



Loman loppuessa tuntuu kertyvän kaikenlaista puuhaa ja samaan aikaan on tarve olla tekemättä yhtään mitään, yhtälö on aina yhtä haastava :D. Eilen virallisena viimeisenä lomapäivänä toteutin aika onnistuneesti näitä molempia. Päivä toki venyi aika pitkäksi. Kävimme toissapäivänä poimimassa miehen veljen pihalta yli 10l upeita kirsikoita ja niiden kanssa onkin ollut pientä puuhastelua. Keitin kirsikkakastiketta, kyllä luitte oikein, ei hilloa, vaan kastiketta. Ihana mieheni totesi sen olevan tämän vuoden trendihitti, kirsikkakastike, hillo on kuulemma ihan last season ;D. 

Tein myös elämäni ensimmäisen tuorekirsikkapiirakan, Twin Peaksin innoittamana. Ohje Kinuskissan sivuilta. Näillä kirsikoilla täyte jäi vähän turhan happamaksi, joten lisäisin ensi kerralla täytteen sokerimäärää vähintään 0,5 dl:lla. Onnellinen silti tästä puuhastelun tuloksesta, joka maistui vaniljajäätelön kanssa mainiolta. Tänään lämmitän sitä uunissa ja lisään pinnalle sokeria ja kokeilen kermavaahdon kera!



Loput kirsikat tein mehuksi, koska kivien poistamiselle ei enää ollut aikaa tai energiaa. Innovatiivinen mieheni keksi laittaa mehumaijan huvimajaan Muurikan grilliin, jolloin sain olla enemmän ulkona kauniina kesäpäivänä ja sotkut eivät niin haitanneet. Otin lasillisen valkoviiniä ja seurasin maijan porinaa :). Mehua ei vielä ole maistettu, mutta keittovaiheen ensitesti lupaili hyvää.



Nyt on mansikat pakkasessa, ensi kertaa kirsikoita säilöttynä, vadelmia vielä haluan pakkaseen ja mustikoita toivottavasti. Mustikoita voin kyllä ostaa kaupastakin talven mittaan, jos myöhästyn sadosta. Lisäksi pihalla odottaa vielä viinimarjat poimijaa :). Sitten, kun nekin on säilötty, niin saa syksy tulla!

Herkullista kesäistä viikonloppua! 



perjantai 7. heinäkuuta 2017

Ulkona



Tuntuu, että olen ollut ulkona blogista. Syitä voi olla monia, onko insta innostanut enemmän vai ajatukset vaan olleet muualla tai se, että kesäiltoina on ollut vähemmän kotona. En osaa sanoa miksi, eikä sillä ole edes väliä. Nyt kuitenkin täällä, jotta tännekin tallentuu heinäkuun ensimmäiseltä viikolta vähän tunnelmia.

Rentouttavaa fiilistä viikkoon haimme koko perheen voimin joelta, joka on ihan meidän ulottuvilla ja nyt pääsimme vielä soutelemaan sinne - i h a n a a! Vesi on kyllä niin rauhoittava ja lumoava elementti. Viileän alkukesän aikana kaikki armeliaat aurinkoiset hetket ovat olleet suloisia ja upeaa vaihtelua sateisille päiville :). 




Uuden talomme piha on piha isolla P:llä, siis todella paljon isompi kuin vanhan rivarimme takapiha. Ensimmäisenä vuotena pitää vain katsella mitä kaikkea pihalla kasvaa, eikös vaan? Entäs jos ei kitke rikkaruohoja ollenkaan :D. Olen keväästä asti nyppinyt jonkin verran sieltä täältä, mutta tämä aloitteleva puutarhuri ihmettelee niiden määrää joka puolella - koko ajan! Tavoitteena ei ole rikkaruohoton tai super-skarppi piha, koska minusta vanhan talon vanha piha saa olla hieman rönsyilevä. Toiveena kuitenkin vain hieman rönsyilevä, joten hommia on luvassa, jotta saan vähän ryhtiä pihaan. Nyt koetan malttaa tutkia mitä tapahtuu pihalla läpi kesän, jotta voin tehdä tuleville vuosille suunnitelmia siistimisestä, karsimisesta ja uusista istutuksista.


Viikko on mennyt minulla töiden merkeissä muun perheen lomaillessa, joten ihanaa päästä yhdessä viikonlopun viettoon ja saada toivottavasti vähän rentojen lomalaisten fiiliksestä itsellekin. Aurinko paistaa ja lämpömittarissa heinäkuiset lukemat, joten nautiskellaan. Ihanaa kesäistä viikonloppua kaikille!