Näytetään tekstit, joissa on tunniste pulla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pulla. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Puusti päivässä



Hyvää korvapuusti päivää kaikille! Onneksi pakastimessa oli aiemmin leipomiamme pullia, muuten olisimme jäänet ilman korvapuusteja tänään.

Viikko on jo puolessa, mutta muistelen vielä leppoisaa viikonloppuamme, josta on muuten muutama kuva Instassa, koska minä onneton unohdin kameran reissusta. Viikonloppu oli niin rattoisa, että viikko alkoi tosi hyvillä fiiliksillä, vaikkei unta tullut erityisesti tankattua. Työt veivät sitten heti maanantaista jo niin, että on jäänyt moni asia tekemättä kotona ja aika minimillä menty muutenkin. Kodinhoitajaa kaipailen täällä jo :D. 

 




Toisaalta juuri tämä syksyinen sää on ollut tällä viikolla ihan mukavaa vaihtelua ja antanut luvan olla väsynyt ja keskittyä kotoiluun, eihän niitä villakoiria pimeällä edes huomaa! Puusti ja teekupillinen maistuu kyllä erittäin hyvin syksyisenä päivänä, täytyy ehkä sulattaa vielä pari...



sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Puuhaa, pullaa ja pellavaa



Onpa ollut mahtava touhukas viikonloppu! Suunnitelmia ei etukäteen kauheasti ollut, mutta lopulta puuhaa riitti aamusta iltaan joka päivä. Pullaa leivoimme oikein urakalla ekaluokkalaisen kanssa eilen ja onnistuin ensi kertaa pullabostonin teossa! Täytimme sen tuorejuustolla, omenamarmeladilla ja kanelilla. Iltapäivällä isompi tyttö vietiin kaverille yökylään ja me muut suuntasimme asioille ja Kierrätyskeskuksesta tekemään löytöjä. Sieltä tarttui mukaan pino syviä lautasia, mehikasveja, vanha lasipullo, kaksi pientä nahkaista käsilaukkua ja mieskin teki pari hyvää ostosta. Ehkäpä ehdin kuvata laukut teille myöhemmin, lautasista, pullosta ja mehikasveista laitoinkin jo eilen kuvan Instaan. 

Tänään nautimme aamupäivän auringosta parvekkeella aamuteen ja kahvin sekä tietysti pullan kera. Siirryimme vähitellen pihahommiin ja sain raivattua ylikasvanutta kasvimaata. Josko saisin vielä  nyt syksyllä laitettua puutarhavadelmia kasvamaan, niistä olen haaveillut jo usean vuoden ajan! Saimme myös anopin ja appiukon kylään iltapäivällä ja yllättäen apua pihan raivaukseen appiukolta :). Anoppi taasen toi nämä kuvissa näkyvät lautasliinat, jotka hän oli ommellut Virosta ostamastani pellavakankaasta. Olen niin ihastunut näihin, ensi kertaa minulla on 12 kappaletta kankaisia ja siis pellavaisia lautasliinoja. Onnea on ompeleva anoppi <3




Olisihan se kiva jatkaa viikonloppua, mutta tuntuu, että olen jopa valmis pariin arkipäivään :). Leppoisaa alkavaa viikkoa! 




tiistai 7. helmikuuta 2017

Aikainen lintu...


pullan nappaa! 


Tämä muuttohässäkkä sotkee laskiaisen viettoa pahasti, niin pullat piti leipoa jo Runeberginpäivänä. Onneksi Runebergintortutkin tehtiin ja syötiin reilusti etukäteen :D. Nyt on niin hulina päällä, ettei meinaa pää aina pysyä mukana, saatika sitten kamera. Verkkainen postaustahti jatkuu täällä blogissa seuraavat pari viikkoa ainakin, kun muuttopakkaukset ja tavaroiden kuskaukset varastoon ovat ilta- ja viikonloppuharrastuksemme. Mutta ai että, kun pääsee uuteen kotiin ja kuvaamaan vanhan hirsitalon seiniä, ikkunoita, portaita, tapetteja ja ihan vaan sitä kaikkea!!!

Muistakaahan käydä Hetkien lumon Instassa seurailemassa! Sinne tulee napattua puhelimellakin kuvia ja muutenkin siellä on niin kiva fiilistellä toisten upeita kuvia ja poistua hetkeksi todellisuudesta...


Tsemppiä arkeen kaikille ja pirteitä pakkaspäiviä!



lauantai 14. tammikuuta 2017

Bullaa ja sokelia



Ihana lauantai! Aamulla ensimmäiseksi pullataikina kohoamaan ja ennen puoltapäivää oli lasten kanssa tehdyt pullat paistettu. Puuhasteltiin tahoillamme muuttopuuhia ja toiset jotain ihan muuta :). Syötiin myöhäinen lounas yhdessä koko perhe. Ja sitten, sitten oli se päivän paras osuus, kun syötiin bullaa, jonka päällä on paaaljon sokelia :D. 

Olemme Puluboi-faneja (Veera Salmen lastenkirja) ja sieltä on peräisin höpötys sekä ällättömyys. Nykyisin meillä osaa kaikki jo sanoa sen ruman kirjaimen, jolla on pallon alla kaksi jalkaa, mutta ihailemme edelleen Puluboita (joka helpotti vaikeissa hetkissä ärrää-opettelevan koululaisen kanssa). 

Nämä yllä olevat marsipaanipullat olivat todella hyviä! Tehty kuten korvapuustit, mutta kanelin ja sokerin sijasta täytetty raastetulla marsipaanilla ja mantelirouheella.




Mitäs muuta sitä ihminen kaipaa, kun pullaa, teetä, kukkia ja luonnonvaloa!