Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mökki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Pikku Myy -armeija



Eilen leivottiin ensimmäiset piparkakut ja koululainen keksi tehdä Pikku Myitä koko armeijallisen.


Hän halusi ehdottomasti myös kuvata ne ja siihen tarvitsi sopivan miljöön ja rekvisiitan lisäksi valoa. Sunnuntaiaamun herkkä valo ja mökin veranta loivat upean taistelutantereen. Pikku Myyt kävivät taistoon, kuulemma Ranskaa vastaan.



Siskonpojan kymmenen vuotta sitten tekemät kaarnalaivat toimivat taistelualuksina. 


Ranska on valloitettu!




lauantai 29. lokakuuta 2016

Siskon mökillä



Nyt nautiskellaan yhteisestä ajasta, kun pitkästä aikaa nähdään. Herkutellaan, leivotaan pipareita ja juodaan teetä uudesta Marimekon hurmaavasta pannusta. Kuunnellaan musaa, poltetaan kynttilöitä ja jutellaan.


Ollaan vaan, yhdessä.





lauantai 15. lokakuuta 2016

Mökillä!


Pikainen tervehdys metsästä ja mökiltä, jonne pitkästä aikaa pääsimme rentoutumaan. Tänään nautiskeltiin uinti/kylpyläreissusta ja palattiin mökille parahiksi ennen hämärän tuloa. Keppihevonen koululaiselle mukaan ja pieni ulkoilu pihapiirissä saadaksemme muutaman syksyisen fiiliskuvan, mutta myös ihanaa raitista syysilmaa.


Huomenna nautiskellaan syksyisestä luonnosta, kun lähdemme koko perhe retkelle pitkoispuille.



Lopuksi luonnon omaa taidetta, virnistävä Herra Sammalnaama, joka vain odotti tulevansa löydetyksi :D. Nyt saunomaan, kun ei päivän saunakiintiö täyttynyt vielä uimassa - ja kun on tarjolla puusaunan löylyt!

Leppoisaa viikonlopun jatkoa mökkiläisiltä!