Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. kesäkuuta 2018

Kesäinen kakku ja lomatoivotukset!


Tämän kesäisen kakun tein kummityttöni 3-vuotispäiville. Ohje jäi laittamatta tänne blogiin, kun olen keskittynyt tekemään töitä valmiiksi ennen kesälomaa sekä organisoinut perheen tavaroita ja tarpeita lomamatkaa varten. Nyt pikaisesti piipahdan täällä toivottamassa samalla kertaa ihanaa juhannusta ja mahtavaa kesää! Reissussa ei blogi päivity, katsotaan sitten mikä on tilanne kotiinpaluun jälkeen heinäkuussa. Instassa lomakuulumisia pääsee seuraamaan vähintäänkin storiesin puolella.


Itse asiaan, eli kakkuun, jonka pohja on perinteinen viiden munan sokerikakku, johon lisäsin 2 tl vaniljasokeria tuomaan makua. Täytteenä on mango-valkosuklaavaahto, joka on muokattu Kinuskikissan suklaatäytteestä. Vältän käyttämästä liivatetta ja korvaan sen useimmiten suklaalla tai vaniljakreemijauheella. 

Mango-valkosuklaatäyte

4dl vispikermaa
200g Philadelphia tm. maustamatonta tuorejuustoa
290g (2 levyä) Pandan valkosuklaata
n. 2,5-3dl Bonne tm. mangososetta

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita notkistettu tuorejuusto sekä mangosose sekaan. Sulata suklaa miedolla lämmöllä (Max 300 W) mikrossa laakeassa astiassa. Sekoita sulanut suklaa seokseen. Maista ja lisää tarvittaessa mangososetta. Levitä pohjan päälle ja jähmetä jääkaapissa.

Kakun päällä on Violan vaniljatuorejuustoa (n. 300g), joka on värjätty pastavärillä (Wilton tm.), joita myydään nettikaupoissa mitä upeammissa värivaihtoehdoissa. Koristelussa voi sitten päästää luovuutensa valloilleen ja valita syötävät koristeet kohderyhmän mukaan.


Herkullista, kaunista, rentouttavaa, iloista, hetkiin pysähtyvää ja ennen kaikkea juuri sinun näköistäsi kesää!



lauantai 9. kesäkuuta 2018

Tyttöjöen viikonloppu ja pikkukakut



Mitäs sitä tytöt ja äiti keksii, kun mies on viikonlopun poissa? Leipomista ja herkuttelua yllin kyllin, ainakin täällä meillä. Aamulla aloitimme herkkucroissanteilla, ihan vain koska jääkaapista löytyi vanhaksi menevä croissant-pötkö. Jokainen sai tehdä kaksi haluamaansa, tytöille tuli yhdet Nutellalla ja tuleva tokaluokkalainen maistoi vaahtokarkeilla täytettyä versiota (nyt on hyvä, ettei se mies kuule). Nämä menivät uuniin täytteineen, itse valitsen täytteettömän version, jonka täytin sitten Philadelphialla ja kirsikkahillolla!

Aiemmin olin luvannut, että leivotaan pikkukakkuja yhdessä, kun jäi koulun päättäjäiskakku poikkeuksellisesti tytöille leipomatta. Leivomme perussokerikakkupohjan pellille ja teimme takuuvarman valkosuklaa-vispikerma-Philadelphia -täytteen (Kinuskissan suklaatäyte ohje). Lisäksi sai valita Nutellaa, lemon curdia, pakastevadelmia tai -mansikoita sekä suolakinuskikastiketta. Kokosimme kakut pieniin pyöreisiin muotteihin, jotka sain joskus muinoin ainoilta käymiltäni Tupperware-kutsuilta lahjana. 

Yhteisen lenkin jälkeen kumosimme ja koristelimme kakut. Koristeluun oli tytöillä kaikenlaisia ideoita ja alkuun näytti tulevan sokerimassakuorrutteisia kakkuja, mutta lopulta vain toiselle tuli sokerimassaa päälle ja toisen koristeet menivätkin suuhun. Teimme tulevan kutosluokkalaisen kanssa molemmat nakukakut. Saunan jälkeen söimme pikaisesti ruokaa, jotta pääsimme maistelemaan kakkuja. Maistui kyllä hyviltä, mutta säästimme kaikki kakkuja aamuherkutteluun ja jätimme tilaa poppareille. Katsoimme tänään illalla yhdessä leffan, kuten eilenkin, leffaherkut vain vaihtuivat. Eilen syötiin jätskiannokset ja tänään poppareita. Olipa ihanaa yhteistä oleilua ennen kuin tytöt lähtevät Mummolaan arkiviikoksi ♡





Aamupäivällä hain pihasta kukkia, aika laihoin tuloksin. Tämä kuivuus on verottanut kukintaa ja tuntuu, ettei osa kukista edes ala kukkimaan kunnolla. Juhannusruusussa on esimerkiksi vain muutamia kukkia. Lähdin joenrantatontille etsimään koiranputkia, kun lupiinitkin olivat kuivahtaneita. Sain kimpullisen koiranputkia ja kävelin rähjäiselle laiturille. Istahdin hetkeksi siihen ihan itsekseni ja se hetki oli ihanan rauhallinen kikatuksen vastapainoksi!



Kakuista saadaan nauttia vielä huomenna ja tyttöjeni kanssa yhteisestä ajasta. Toivottavasti sunnuntai tuntuu kovin pitkältä ja aika kuluu erityisen hitaasti. Maanantaista alkaa kyllä lähtölaskenta yhteiseen lomaan, koska vajaan kahden viikon päästä, juhannusaattona alkaa aikuisillakin loma. Lähdemme silloin kahdeksi viikoksi Kreetalle juhlavuottamme juhlistamaan sekä lököilemään itsemme leppoisiksi!




lauantai 20. tammikuuta 2018

Päärynäkakkua



Ihanaa lauantaita ihmiset! Mikä sen parempaa kuin rauhaisa lauantaiaamu ja aamiainen, jonka päätteeksi on edellisenä päivänä valmistettua kakkua! Leivoimme ekaluokkalaisen kanssa ensi kertaa päärynäistä kakkua. Viikolla tein ensimmäisen poke-kakkuni, salmiakki-lakutoffeekakun vadelmilla, miehen 40 -vuotispäivän kunniaksi. Miehen makumieltymyksiin se istui ja oli hauska kokeilu, mutta minulle riitti kaksi palaa. Mikä on poikkeuksellisen vähän minulle :D. Haluan kokeilla poke-kakkua uudelleen, koska en ihan täydellisesti siinä onnistunut ja haluan maistaa enemmän itselle mieluisaa makuyhdistelmää. 

Angiinapöpö on jyllännyt ja lapsilla molemmilla todettiin se torstai-iltana. Isommalla on oireita ja ekaluokkalainen taasen on täysin oireeton ja täynnä virtaa :). Näin ollen jäivät molemmat kotiin perjantaiksi, jotteivat tartuttaisi muita. Meni siinä samalla uusiksi vapaan perjantain suunnitelmani. Kyllä kieltämättä harmitti, kun toiseksi viimeinen vapaa perjantai ja edellinen meni itse sairastaessa. Onneksi pääsin kuitenkin eilen pienelle kävelylle talviseen metsään ja meren äärelle. Raitista ilmaa ja liikuntaa on näiden sairastelujen lomassa saanut aivan liian vähän. On niin mahtavaa, kun ulkona on lunta ja talvinen pakkasilma. Kaikki näyttää kauniimmilta, vaikkei aurinko paistaisikaan ja on ihanan valoisaa.




Tarjoaisin mieluusti teille kaikille söötin pienen palan kakkua maistettavaksi herttaisella pikkuruisella hopealusikalla. Ensi alkuun tarjoan kuitenkin vain reseptin, joka löytyi Anninuunissa -sivustolta.

Kakkupohja:

5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
ripaus kardemummaa (ei välttämätön voit korvata myös muulla mausteella)
200 g voita
3 dl fariinisokeria
3 isoa kananmunaa
2.5 dl päärynäsosetta (Bonne tai itsetehty)
1 tl Butter Vanilla aromia (käytin tavallista vaniljasokeria reilun teelusikallisen)

  • Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  • Pingota korkean halkaisijaltaan 18 cm kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat tai käytä reunaleivinpaperia. (Minulla oli noin 20cm vuoka)
  • Mittaa jauhot, sooda ja suola isoon kulhoon ja sekoita kunnolla.
  • Mittaa huoneenlämpöinen voi toiseen isoon kulhoon sokerin kanssa.
  • Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi ja lisää kananmunat vaahtoon yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi vanilja-aromi.
  • Lisää jauhoseosta ja päärynäsosetta vuorotellen voisokeriseokseen, kunnes taikina on tasaista. Sekoita aina välissä kunnolla.
  • Jaa taikina kakkuvuokaan ja paista uunin alatasolla noin reilu tunti (1h 20min). (HUOM! Paistoaika minulla oli noin 55min. ja silti kakku oli hieman tumma reunoilta)
  • Tarkista kypsyys puutikulla, kun tikkuun ei jää taikinaa on kakku valmis.
  • Jäähdytä kakku jäähdytysritilällä, jotta jäähtyy tasaisesti ja säilyttää mehevyytensä.

Kuorrutteeksi ja täytteeksi teimme porkkanakakussa käyttääni kuorrutetta, mutta limen kuoriraasteen korvasin kardemummalla (koska unohdin sen kakkupohjasta..). Kuorrutteen ohje on alunperin ruotsalaisen Leila leipoo -leipurin porkkanakakun ohjeesta. 

Kuorrute:

200g philadelphia-tuorejuustoa
noin 100-120g voita sulatettuna 
noin 6-8 dl tomusokeria 
jauhettua kardemummaa maun mukaan 1-3tl 
(tai sitruunan, appelsiinin tai limen kuorta hyvin pieneksi raastettuna)

Kuorrutteen ainekset vatkataan sähkövatkaimella hyvin sekaisin ja levitetään kakun kerrosten väliin sekä päälle tai vain paksuksi kerrokseksi kakun päälle. Anna kakun levähtää jääkaapissa yön yli tai minimissään muutaman tunnin.




Me lähdemme kohta käymään kirpparilla, koska minulla on sisustusvimma ja ekaluokkalaisen pitää  kuulemma päästä luistelemaan tänään. Isompi sisko vähän toipilaana haluaisi vain kuunnella äänikirjaa, lepäillä ja piirtää. Mies haikailee hiihtämään, mutta latuja ei täällä lähimaillakaan ole vielä saatu kuntoon. Näin ollen mies taitaa jäädä alakynteen toiveensa suhteen, muiden toiveet saamme toteutettua. Lisää lunta siis toiveissa, jotta pääsisi hiihtämään ja pulkkamäkeen!

Leppoisaa ja kaunista viikonloppua kaikille! 



Follow my blog with Bloglovin

lauantai 26. elokuuta 2017

Pingviinikakku 7-vuotiaalle


Pieni tyttöseni, se söötti höpöttäjä, nokkela ja rohkea pikkuiseni täytti jo 7-vuotta! Tänään juhlimme sukulaisten kesken ja silloin aina leivon toiveiden mukaisen synttärikakun sekä toisen kakun, yleensä mutakakun. Tällä kertaa oli pingviiniteema, kakkuun toivottiin sitä ja mummo teki synttärilahjaksi mahtavan pingviiniasun. Siskoltani ekaluokkalainen toivoi myös aleksanterileivoksia, joka oli mahtava toive äidinkin mielestä - slurps!


Kakkupohjaan kokeilin Annin uunissa vaniljakakkupohjaa 1,5 kertaisena 20 cm korkeaan kakkuvuokaan. Ihanan mehevä, tiivis ja maistuva kakkupohja, joka on helppo tehdä ja ihan erilainen kuin perinteinen sokerikakku. Täytteenä käytin tuoreita vadelmia ja luottotäytettäni Kinuskikissan suklaatäytettä 2 kertaisena, valkosuklaalla ja maustamattomalla tuorejuustolla. Päälle tein ensi kertaa tuorejuusto-voikreemin (200 g voita, 200 g maustamatonta tuorejuustoa ja 2 dl tomusokeria vatkataan sähkövatkaimella), jonka värjäsin sinisellä Dr Oetkerin värillä. Kuorrute jäi vähän epätasaiseksi, mutta eipä se makua haitannut :).

Pingviinit askartelimme eilen iltasella siskon kanssa sokerimassasta ja täytyypähän todeta, että yhteistyössä on todella voimaa!


Siskon aleksanterit olivat vegaaneja, älyttömän herkullisia ja saimme niitä kahdella eri hillolla. Porkkana-mandariinit ovat kuvassa ja toisissa oli mustikkasuuhilloa. Näitä ihanuuksia jäi vähän, taidan maistaa vielä ihan pari...


Kivaa viikonlopun jatkoa, me rauhoitumme hetkeksi sohvalle. Huomenna on nimittäin kaverisynttärit ja luvassa reipasta meininkiä pariksi tunniksi :D.



torstai 27. heinäkuuta 2017

Kesäpäivä



on parhaimmillaan lämmin ja aurinkoinen. Silloin kaikki saavat päivän aikana tehdä omaa mieluista puuhaa, syödään hyvää ruokaa ja tietysti myös herkutellaan. Tänään on ollut juuri sellainen päivä ja kyllä sitä osaakin olla onnellinen tällaisista päivistä, erityisesti tänä kesänä! 

Aamulla taivas oli täysin pilvetön, joten aamutoimien ja aurinkorasvan jälkeen levittäydyin parvekkeelle aurinkotuolille kirjan kanssa. Siken yön yli sämpylät uuniin ja teekupposen kanssa takaisin parvekkeelle. Bikineissä syöty aamupala on aina jotenkin erityisen hyvää :D. Lapset saivat molemmat tänään kesäpäivän vesipeuhauksia heti aamusta omalla pihalla ja myöhemmin omien kavereiden kanssa olemista, toinen lähti yökylään ja toinen kävi leikkimässä kaverin luona. Haettiin kiinalaisesta ruokaa (mahtava ehdotus lapselta) ja syötiin huvimajassa lounasta. Pienemmän kanssa leivottiin hänen toiveestaan valkosuklainen kladdkaka ja sen jäähtymistä odotellessa lähti hän ensi kertaa iskän kanssa kalaan! 

Minä nautiskelen valkoviiniä huvimajassa, kuuntelen lintujen sirkutusta, kesäisiä ääniä kadulta ja olen niin lomalla ja niin onnellinen!


Valkosuklaisen kladdkakan ohje (alkuperäisesti Lindas bakskola -sivulta)

200 g valkosuklaata
150 g voita
3 kananamunaa
2 dl sokeria
2 tsk vaniljasokeria
1 ripaus suolaa
2 dl vehnäjauhoja

+ tomusokeria, kermavaahtoa ja mansikoita / vadelmia

1. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Sulata voi kattilassa ja nosta kattila hellalta ja lisää pilkottu valkosuklaa. Anna suklaan sulaa ihan hetken ja sekoita tasaiseksi seokseksi.
2. Lisää muut ainekset kattilaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
3. Rypistele leivinpaperi ja aseta se noin 23cm irtopohjavuoan pohjalle sekä reunalle. 
4. Kaada taikina vuokaan leivinpaperin päälle ja paista uunissa noin 26-30 minuuttia riippuen kuinka tahmaista haluat kakusta. 
5. Anna kakun jäähtyä kokonaan vuoassa. Koristele tomusokerilla, tarjoile kermavaahdon ja marjojen kanssa.
6. Nauti!





lauantai 15. heinäkuuta 2017

Lomalla!



Nyt se loma alkoi! Virallisesti toki vasta maanantaina, kuten tyttäreni ovat useasti tänään muistuttaneet :D, mutta ah ihanuus mikä päivä! Täydellinen kesäpäivä aamusta alkaen. Pääsin nautiskelemaan auringonpaisteesta uudessa aurinkotuolissani aamuparvekkeellamme (ei ole erikseen iltaparveketta, mutta aamuaurinko paistaa ihanasti parvekkeelle, josta nimitys on syntynyt). Lueskelin kirjaa, löhösin, palvoin aurinkoa ja juttelin vuoron perään molempien tyttöjen kanssa päivän polttavimpia kuulumisia.

Söimme pikaisen lounaan myöhään iltapäivällä ja suuntasimme uimarannalle entisten naapurien kanssa ja yllättäen sillä reissulla lapset lähtivätkin heille yökylään. Sopeuduimme miehen kanssa yllättävän hyvin tilanteeseen ja hammasharjat lapsille ostettuamme ajoimme kotiin kaksin. Hommia oli pihalla kesken (miehellä erityisesti, minä olin jo ihan lomafiilistely-modessa) ja muutama kalusteen siirto sisällä, mutta niiden jälkeen nautiskelimme huvimajassa viralliset lomaskumpat, simppelin grilli-illallisen ja pikaisesti kyhätyn mansikkakakun. Pakastimeen heitetyt kakkupohjan rippeet olivat todellinen pelastus tänään. Täytteeksi sitruunakuoriraastetta, kermavaahtoa ja reilusti oman pihan mansikoita sekä rouhittua maitosuklaata, niistä syntyi simppeli ja kesäinen kakku!

Voiko päivältä enää muuta odottaa? No ehkä sen saunan, joka on juuri kohta lämmin :).




Ihanaa kesäistä sunnunutnaita jo toivotellen! Nautitaan lämmöstä ja auringosta, se tuntuu tänä kesänä erityisen ylelliseltä!




lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kevätjuhla



Kuvien kautta tämä upea ja kaunis kesän aloittava päivä. Isosisko on sopeutunut uuteen kouluun vaikeuksien ja luokanvaihdoksen jälkeen ja sai ihan huipputodistuksen!! Eskarilaisesta tulee koululainen, ihanaa ja kääk! Kakkua, lahjoja, juhlaa, aurinkoa, rakkaat & kauniit tyttöseni <3. Ihanaa kesän alkua!!!






perjantai 31. maaliskuuta 2017

Irmelin päivää!



Kakulle löytyy aina syy, tänään se oli Irmelin päivä! Perheessämme ei ole ketään Irmeliä, mutta sitä lempinimeä olen eskarilaisesta käyttänyt jo pienestä alkaen - aina silloin kun tyttö on ollut erityisen tättärä ja jääräpää. Leivoimme tämän neidin kanssa sitten tänään uuden kakun, kladdkaka med chokladfudge. Resepti löytyi Fridasbakblogista, joka on täynnä toistaan herkullisempia ohjeita.




 Pah takatalvi ja lumi, mansikat ja kesä tulee!!



tiistai 14. maaliskuuta 2017

Onko vielä kakkua?



Lapsi kysyy ja ihmettelee, eikö sitä jäänyt yhtään? Ööööh, ei tainnut jäädä (koska äiti herkutteli sen illalla lemon curd -vuoren ja teekupillisen kanssa). Kakun jämät maistuvat aina niiin hyvältä ja mieluiten juuri iltamyöhällä, haarukalla napsittuna. Viikonloppuna tekemäni lemon curd onnistui hyvin, minun mielestäni, sillä kukaan muu sitä ei perheestämme syönyt. Epäilyttävästi purkin pohja pilkottaa jo :D. Ensi kerralla voisi ehkä kokeilla lime curdia tai appelsiini curdia.  Dansukkerin Lemon curd oli nopea ja helppo tehdä. Kakku tuli tehtyä lemon curdin kaveriksi ja erityisesti siksi, että meillä asustaa erittäin innokas kokkiapulainen. Eskarilainen oli pilkkonut kasviksia jo vinon pinon ja pyysi lisää tehtävää. Pääruoka alkoi olla valmis, joten luonteva siirtymä oli jälkiruoka! 


Tänään eskarilaisen kanssa vietin laatuaikaa katsomalla hänen lempiohjelmaansa, Kokkisotaa :). Nyt ovat lapset nukkumassa ja hakeudun teekupillisen kanssa soffalle hetkeksi nautiskelemaan pönttöuunin lämmöstä. Makoisia unia!



sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Pappilan hätävara -kakku



Ystäväperheen luona kyläilimme tänään ja vietimme mukavan leppoisaa sunnuntaita. Pääsimme valmiiseen pöytään syömään ja sehän on aina yhtä mahtavaa! Leivoin eilen helpon "juustokakun", jonka variaatioita olen tehnyt muutamia tänä syksynä. Tänään tätä maistellessani tajusin, että tämähän on oikeastaan Pappilan hätävaraa. Ainekset on lähes samat ja tehty kotoa löytyvistä raaka-aineista. Tässä ohje tähän kevyesti jouluiseen versioon.

Pohja:
n.150-200g piparkakkuja
n.50-75g voita

2 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
145 g valkosuklaata (Pandan valkosuklaalevy)

1 tölkki sokeroitua tiivistemaitoa keitettynä
 (keitä tölkkiä kattilassa 1-2h ja jäähdytä, tämän voi tehdä jo aiemmin ja säilyttää jääkaapissa)

kotimaisia pakastevadelmia jäisinä


Tee pohja: murskaa keksit ja lisää sulatettu voi, painele keksimuru leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto. Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä (250 W). Lisää suklaasula vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää täytettä vähän keksipohjan päälle, lisää sitten jäiset vadelmat ja jäähtynyt tiivistemaito-kinuski sekä loput täytteestä. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli tai ainakin 2-3h. Koristele fiiliksen mukaan keksin muruilla, suklaarouheella, karkeilla tms.


Aikamoista mössöä, mutta herkullista ja helppoa. Pohjaan voi yhtä lailla käyttää dominoja tai muuta lempikeksejä. Käytän tätä täytettä todella usein myös täytekakuissa, koska se sopii yhdistettynä niin moneen eikä tarvitse liivatetta pysyäkseen kasassa.


Ja nämä ihanat lankapallovalot, joita ystävien kodissa oli useammat erilaiset. Himoitsen näitä joka huoneeseen, mutta yhdet valkoiset vasta koristavat olohuoneemme vanhaa ovea. Miehen mukaan erilaisia valoja on jo tarpeeksi, mutta tästä asiasta olemme kyllä eri mieltä :D.

Hyvää alkavaa viikkoa ja herkkuja (tai terkkuja) arkeen!



sunnuntai 11. syyskuuta 2016

145v. juhlat



Ensin kuohuvat, ruoka ja sitten paras osuus - kakkukahvit ja tietysti upeista kupeista. Näistä teekupeista on niin ihanaa juoda ja kakku maistuu erityisen hyvältä kauniilta lautaselta, hopealusikalla nautiskellen. 


Aleksanterinleivokset, suklaamoussekakku ja tämä tuplakinuskikakku (sisällä tiivistemaitokinuskia ja päällä perinteinen kinuski) olivat täydelliset kahvipöydän herkut. Siskoni tekee upeita aleksantereita, joita oli tällä kertaa usealla hillovaihtoehdolla. Oma suosikkini oli ehdottomasti mustikkahillo - oi nam! Keskityin sitten niiden syömiseen niin, että jäivät ikuistamatta :D.


Pokemon-kävely on oiva tapa saada liikuntaa ja erityisen hyvää se teki synttäriherkkujen jälkeen. Hauskaa vaihtelua käydä eri porukalla ja eri maisemissa kävelemässä. Tällä kertaa saimme koiran ja veljenpojan mukaan. Näissä lapsuuden maisemissa on ihanaa käydä fiilistelemässä. 


Saatiin pientä puuhaa miesväelle myrskytuulten vaurioita korjaillessa. Hyvä hyödyntää apukädet, kun oli kerrankin monta työmiestä paikalla. Sankari huhki mukana, moottorisaha lauloi ja pian oli hommat paketissa ja jatkettiin juhlia. 


Rentoa yhdessäoloa, jutustelua, ruokaa ja juomaa sekä muistelua - aivan täydelliset 145v. juhlat. Upea hetki, kun lapset leikkivät leikkikentällä, jossa itse pienenä leikin ja muistin sen, kuinka isi aina vislasi kotiin, kun oli ruoka-aika <3





sunnuntai 28. elokuuta 2016

Synttärit sukulaisille



Juhlat jatkuivat lauantaina, kun 6-vuotiasta tulivat onnittelemaan sukulaiset ja kummit. Ihana kesäpäivä saatiin, vaikka tuulista olikin. Viimeisenä viitenä vuonna näihin aikoihin on aina nautiskeltu kauniista ja lämpimästä säästä. Mahtava juhlia, kun voi olla myös ulkosalla. Perheen muut synttärit kun ovat syys- ja talviaikaan. Kuvaaminen jäi juhlien tohinassa itseltä muutamaa kakkukuvaa lukuun ottamatta täysin. Lainasin sitten veljeni kuvista ensimmäisen ja viimeisen kuvan, ja ihan luvan kanssa.


Ryhmä Hau on edelleen kova juttu ja strösselit - onko maailmassa mitään parempaa kuin strösselit?


Kakun tekeminen raastoi jälleen hermojani, mutta kun lapset aamusella ihastelivat sitä, niin enpä enään harmitellut epäonnistumisia :D. Onneksi kakku myös maistui hyvälle. Mangotuorejuustolla maustettu vaahtoa molemmissa väleissä, vadelmia kaverina toisessa välissä ja mangoa soseutettuna toisessa. Sienikakkupohja oli vaihteeksi hyvä, makoisa ja kiva koostumukseltaan. Seuraavaksi leivotaan 70v. ja 75v. kakut, mutta vasta kahden viikon kuluttua :).



Onnellinen sankari laskeutuu juhlahumusta arkeen ja minä fiilistelen hetken vielä mielessäni mukavaa päivää, kun talo täyttyi ihmisistä, naurusta, höpötyksestä ja lasten kiljahduksista. Uusi viikko jälleen alkamassa, hetken onneksi vielä sunnuntaita jäljellä.