Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Luminen isänpäivä



Talvi tuli aikaisin ja lunta on ihanan paljon. Harvoin isänpäivänä pääsee Etelä-Suomessa lumikenkäilemään! Pikainen pyrähdys miehen kanssa tehtiin upeissa maisemissa ja ihan kahdestaan. Pakko oli päästä nauttimaan tästä, kun on pelko, että ensi viikolla lumet sulavat pois. Kesällä aurinkoiset päivät tuntuvat vaativan nauttimaan nyt, kun kerran on nättiä. Talvetkin ovat muuttuneet niin oukulliseksi säiden suhteen, että sama "pakko nauttia nyt, kun on" -ajattelu puskee päälle. 


Lumesta ja raikkaasta talvisäästä pääsivät lapset nauttimaan pulkkamäessä Anoppilassa serkkujen kanssa. Aikuset keskityimme siinä vaiheessa lähinnä kahvitteluun ja keskusteluun. Mukavan leppoisa isänpäivä ja taas hurjalla vauhdilla suhahtanut viikonloppu on takana.


Arki on vienyt minua ihan kuusi-nolla, ja epäilys on, että samaa jatkuu vielä. Työkiireet ovat hurjimmillaan ja puhtia ei tahdo riittää muuhun. Yritys on kova, että saisi vähän fiilisteltyäkin eikä vain suoritettua - katsotaan miten ensi viikolla käy.


Talvi tuntui yllättäneen myös tämän tammen, joka ei ollut ehtinyt lehtiään pudottaa ennen lumen saapumista. Lumi on ilahduttanut minua kyllä tällä viikolla, vaikka välillä vähän haasteita liikenteessä aiheuttaakin. 

Nyt nukkumaan ja keräämään voimia uuteen viikkoon. Kaikille tsemppiä marraskuun kaamokseen!



tiistai 21. kesäkuuta 2016

Pöytä yhdelle



Illalliseksi tarjoilin tänään itselleni reippaan annoksen pikaista pastaa kaapin kätköistä löytyneistä aineksista. Kyllä maistui ruoka ja piti vielä kaapia kattilan pohjalta viimeisetkin pastanrippeet. Ruokahalua nostatti mahtava kahvakuulatreeni, jonka työkaveri veti työpäivän päätteeksi kesäisessä, aurinkoisessa puistossa. Huh, että teki rääkki hyvää! 


Arkinen ruoka hipoi täydellisyyttä tässä hetkessä ja fiiliksessä, yksin kotona rauhassa nautittuna. Harvinainen yksinäinen illallinen, arvokas oma hetki, josta nautin ihan täysillä. Liikunnan aiheuttama euforia auttoi toki asiaa :). Silti, tätähän parhaimmillaan elämä on, pysähtymistä arjen pieniin iloihin! 



keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kapow!!


Tänään pääsin pitkästä aikaa rullaamaan siteet käsiin ja hikoilemaan kuntonyrkkeilyyn. Hyvää fiilistä tuli roppakaupalla jälleen näistä hulluista treeneistä!




Klassinen sarjisääni lyönnille - kapow! Tältä minä kuvittelen näyttäväni lyödessäni ja pidättäydyn edelleenkin tässä kuvitelmassa, koska treenisalissa ei (onneksi) ole peilejä. Välillä on parempi uskoa sokeasti omaan itseensä ja elää harhaisessa illuusiossa :).




Uskokaamme itseemme ja voimiimme harhaisen vahvasti ja sinnikkäästi.
Voimakasta loppuviikkoa!