Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. helmikuuta 2017

Retki jäälle


Ulkoilijamiehessä on etunsa, kun matkassa on mukana esim. tällainen "kertakäyttögrilli" :D ja rakentaa se  jäälle retkipaikankin. Lapset olivat pulkkailleet ja puuhailleet jo pitkään ulkona, mutta vielä jaksoivat juosta ja nauru raikasi. Yksinkertaisetkin eväät maistuivat, kuten aina ulkosalla, erityisen hyvältä. Aurinko ihan vähän hetkellisesti pilkahti ilahduttamaan ja lapset ihmettelivät lumikammia, jossa hullu mies meinaa nukkua ensi yön!! Retkipaikkamme on siis vain 50m mökiltä :).

Mahtava talviloma ja nyt on vasta tiistai! Ihanaa, kun lapset nauttii serkkujen seurassa, saadaan kaikki ulkoiltua, saunottua, syötyä hyvin ja saanut itsellekin välillä rauhallisia omia hetkiä.





Mahtavaa viikkoa kaikille!



sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Lumi



Onhan näitä odotettu, lomaa ja lunta! Viikko on ollut aika hullu, mutta se tuntuu jo niin kaukaiselta. Muuton osa yksi on suoritettu ja tetristä pelattu kalusteilla varastokopissa :D. Kaikki mahtui lopulta ja vaikka pitkäksi meni, niin saatiin eilen kaikki valmiiksi. Suuri kiitos kanto- ja lastenhoitoapulaisille viime viikkojen aikana ja äidilleni erityiskiitos loppusiivouksesta!

Tänään alkoi todella tuntua lomalta, kun heräsimme sukulaisten mökillä. Upeat maisemat, harmaa, lumisateinen päivä ja ei suunnitelmia, vain aikaa! Ulkoilua aamupäivällä neljän lapsosen kanssa ja lounaaksi kälyn valmistamaa herkullista lihapataa. Lisää ulkoilua hetken päästä, josko sitä saisi raitista ilmaa tankattua viimepäivienkin edestä, vähän kroppaa auki ja ihan vaan nautiskeltua lumesta.




Luonnon oma lumitähti, ihan kuin jättiläislumihiutale.


 Niin kaunis luonto, harmahtava valo ja lumi - ihana talvi. 




perjantai 6. tammikuuta 2017

Loppiainen


Nytkö se joulu siivotaan pois ja siirrytään keväisiin sävyihin? Eskarilaisen tekemät soodataikinakoristeet ovat niin kauniita ja keveitä, ettei niitä raaskisi vielä laittaa pois. Kuusikin vielä on olohuoneessa, mutta lupasin miehelle, että tänä viikonloppuna se lähtee. Valkoiset tulppaanit ovat kyllä keväisiä/talvisia ja ihana yllätys eilen töistä tullessa, lapset olivat valinneet ne minulle kaupasta <3.

Blogissa on ollut hiljaisempaa, koska olen joulun jälkeen kärsinyt hitaasti pahenevasta ja lopulta lähes lamaannuttavasta hammassärystä. Olen juossut päivystyksessä välipäivinä ahkerasti ja vuoden ensimmäisenä arkipäivänä juurihoidettiin yksi hammas ja toinen poistettiin - huh! Nyt kipulääkkeitä vielä vähän tarvitaan, mutta voin jo syödä lämmintä ruokaa ja pureskellakin sekä juoda teetä!


Juustoiset teeleivät tein myöhäiselle aamupalalle ihan siitä ilosta, että on vapaa aamu koko perheellä. Ohje on Valion ja löytyy täältä. Käytän kermaviilin asemasta créme fraîche tm. ja samoin juustoa raastan sitä, mitä kaapista löytyy. Vehnäjauhojen sekaan saatan laittaa kauraleseitä tai osan sämpyläjauhoina, mutta voi on ehdottomasti oikeaa voita.


Nyt pitäisi riittää puhtia aloittaa kämpän raivaaminen huone kerrallaan, sillä tänään alkaa muuttoon valmistautuminen. Ulkona paukkuu pakkanen, mutta houkuttaa silti enemmän lähteä sinne kuin aloittaa tavaroiden läpikäynti :D.

Hyvää loppiaista allihopa!



sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Pakkoretki



Lauantaiaamuna äiti haluaa ulos, kun aurinko paistaa ja on pakkastakin. Lapset eivät halua. Onneksi joulukalenterissa luki, että jokainen saa päättää tänään yhden jutun, jota haluaa tehdä. Minä päätin tämän, pakkoretken.


Näiden hullujen lämpötilavaihtelujen vuoksi luontokin on vähän sekaisin. Samaan aikaan tuoksuu syksyinen sienimetsä ja ojan pinta on jääkukkien peittämä. Kuusen oksalla on pisara putoamassa, mutta onkin jäätynyt siihen hetkeen.



Ei huvita, tulkaa jo, milloin saa eväät? Yhtäkkiä reunalta jäätynyt, virtaava oja houkuttaa kaikki tutkimaan tarkemmin.


Mennään jo autolle sanoo toinen, toinen pyytää saada jäädä jäätyneellä mudalla leikkimään, ja kiipeilemään puiden rungoille.


Kylmät sormet ja jäinen puunrunko, juuri silloin kaikille maistuu piparkakut, lämmin glögi ja kaunis maisema auringon valjusti valaisemalla lammella.



lauantai 19. marraskuuta 2016

Kukkiva



Jotain kaunista ja valkoista muuten niin synkässä ja pimeässä. Valkea puikkokämmekkä, äitienpäivälahja parin vuoden takaa innostui kukkimaan hurmaavasti. Pimeä tuntuu entistä pimeämmältä lumien sulettua ja kaikki valo ja on nyt tarpeen. Ihanaa, että tänään paistoi aurinko päivällä. 


Väsymys painaa vähän itsellä kullakin ja minulla ei syksyn sairastelut ota loppuakseen. Toivottavasti kohta taas on voimia ja intoa muillekin jaettavaksi :D.



Kaunista viikonlopun jatkoa ja tunnelmallisia iltoja. Tässä marraskuun pimeydessä parasta olisi ottaa iisisti ja nautiskella tekemättömyydestä, pienestä puuhastelusta perheen tai ystävien kanssa sekä nukkumisesta!




sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Luminen isänpäivä



Talvi tuli aikaisin ja lunta on ihanan paljon. Harvoin isänpäivänä pääsee Etelä-Suomessa lumikenkäilemään! Pikainen pyrähdys miehen kanssa tehtiin upeissa maisemissa ja ihan kahdestaan. Pakko oli päästä nauttimaan tästä, kun on pelko, että ensi viikolla lumet sulavat pois. Kesällä aurinkoiset päivät tuntuvat vaativan nauttimaan nyt, kun kerran on nättiä. Talvetkin ovat muuttuneet niin oukulliseksi säiden suhteen, että sama "pakko nauttia nyt, kun on" -ajattelu puskee päälle. 


Lumesta ja raikkaasta talvisäästä pääsivät lapset nauttimaan pulkkamäessä Anoppilassa serkkujen kanssa. Aikuset keskityimme siinä vaiheessa lähinnä kahvitteluun ja keskusteluun. Mukavan leppoisa isänpäivä ja taas hurjalla vauhdilla suhahtanut viikonloppu on takana.


Arki on vienyt minua ihan kuusi-nolla, ja epäilys on, että samaa jatkuu vielä. Työkiireet ovat hurjimmillaan ja puhtia ei tahdo riittää muuhun. Yritys on kova, että saisi vähän fiilisteltyäkin eikä vain suoritettua - katsotaan miten ensi viikolla käy.


Talvi tuntui yllättäneen myös tämän tammen, joka ei ollut ehtinyt lehtiään pudottaa ennen lumen saapumista. Lumi on ilahduttanut minua kyllä tällä viikolla, vaikka välillä vähän haasteita liikenteessä aiheuttaakin. 

Nyt nukkumaan ja keräämään voimia uuteen viikkoon. Kaikille tsemppiä marraskuun kaamokseen!



torstai 20. lokakuuta 2016

Pakkasaamu



Miten kaunis aamu olikaan,  upea kuura, ihana valo ja pakkasta - lupaus talvesta <3



Ja hiphei torstai, sehän on lupaus viikonlopusta :)