Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilät. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. joulukuuta 2017

Viikon varrelta



Kauneimpia hetkiä, lumisia tunnelmia sadepäivien välissä, itsenäisen suomen juhlintaa, synttärijärjestelyjä, leivontaa, sukulaisia, siskon yökyläily, kaverisynttärit, jääkukkia huvimajan ikkunassa - nämä kaikki niitä parhaita viikon varrelta, niitä jotka haluaa muistaa pidempäänkin. Turha niitä kurjempia on jäädä miettimään, nämä ovat niitä tärkeimpiä. 






Huomenna vielä Strömsö-puuhailusunnuntai luvassa ja sitten uuteen viikkoon. Kiirettä ja aikataulupaineita tiedossa, mutta vahva aikomus asennoitua siihen mahdollisimman leppoisasti ja armolllisesti. Kaikki järjestyy -mantra mielessä, joulukuinen mys&hygge-asenne sekä mukaviin asioihin hetkeksi jämähtäminen ja ihanissa hetkissä rypeminen - ihan vallan vellominen niissä. Niillä lähden ensi viikkoon! Ihanaa viikonlopun loppua ja uutta viikkoa kaikille!



sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kuppikynttilät



Aiemmin synttärijuhliin ostetut pienet kukkakupit pääsivät tänään uuteen käyttöön. Kynttilät kupeissa ovat oiva joulu- tai kiitoslahja. Ne ovat herttaisia ja vanhoista ohuista kupeista kynttilän valo hohtaa kauniisti läpi. Käytön jälkeen kupissa voi polttaa tuikkua tai tehdä siihen jälleen uuden kynttilän. Ostan pääasiassa valkoisia kynttilöitä ja vielä useimmiten samaa pöytäkynttiläpakkausta, jolloin niiden jäänteet on helppo sulattaa samalla kerralla uusiksi kynttilöiksi. 


Ohje kuppikynttilöille:

  1. Leikkaa kynttilät pienehköiksi paloiksi ja poista sydänlangan palat.
  2. Käytä vesihaudetta, pienempää kattilaan päälle kynttilän jämät ja alempaan vähän suurempaan kattilan vettä ja levylle kuumenemaan miedolla lämmöllä. 
  3. Kynttilöiden sulaessa leikkaan sydänlangat (saa askartelukaupoista) kuppeja hieman pidemmiksi ja asettele ne pohjaan mahdollisimman keskellä ja solmi/kieritä toinen pää grillitikun ympärille. Viritä lanka mahdollisimman tiukaksi.
  4. Kaada sulaa kynttilämassaa kuppiin hieman yli puolen välin ja anna kiinteytyä muutama tunti tai vaikka seuraavaan päivään.
  5. Kynttilöiden jähmetyttyä sulata massaa uudelleen tai tarvittaessa sulata uusi satsi vanhoja kynttilöitä. Kaada sulaa massaa siten, että kupit täyttyvät, mutta jätä ns. maitovara. 
  6. Kupin voi liimata aluslautaseen kiinni, jolloin siitä tulee hauska setti ja erityisen hyvin eristetty alustastaan. Käytän itse ulkokäyttöön tarkoitettua liimaa (koska miehellä sellaista sattuu olemaan), joka kestää hyvin kuumaa, kylmää, mutta vastaa muuten aika lailla normaalia Eri Keeperiä.
Massaa kaadetaan kahdesti, jotta kynttiöihin ei jää keskelle kuperaa pintaa. Tämä ehkäisee sen, ettei kynttilä "hukkuisi" steariiniin sulaessa.


Näissä lasikipoissa on ollut kynttilät aiemminkin ja hyödynnän ne uudestaan, koska nämä ovat ainoat mökkisaunaan sopivat kynttilät. Ne kestävät kuumuuden, palavat hyvin eikä kynttilä sulaessaan valu saunaan. Kertokaa toki, jos teillä on hyviä vinkkejä saunakynttilöiksi!


Jouluviikko alkamassa, onpas mahtavaa! Vähän häiritsevää, että pitää tehdä vielä töitä koko viikko :D. Onneksi joulupuuhasteluja on meillä paljon jo tehty, että ehtisi oikeastaan fiilistelläkin vähäsen. Tykkään monista jouluvalmisteluista ja jotkut niistä ovat itsessään osa sitä joulutunnelman luomista. 

Reipasta alkavaa viikkoa ja sopivassa määrin joulustressiä ;D.





lauantai 3. syyskuuta 2016

Lasi viiniä



Päivän touhut on touhuttu ja nyt tunnelmoidaan sateen ropistessa. Kynttilöitä palamaan ja lasillinen viiniä. Mieli on hieman apea ja ajatukset pyörivät elämän rajallisuudessa, siinä miten muistaisimme pitää huolta läheisimmistä ja muistasimme sanoa, että välitämme. 



Päivän pienet tuunaukset, kynttilöiden koristelut rautalangalla lahjaksi yhdelle rakkaalle nuorelle neidille. Oikea valoisa lahja myöhästyy vähän, joten vien näistä tunnelmaa ensi alkuun. Huomenna kokoontuu puolet sukua juhlimaan ja viikon päästä taas. Harvinaisen usein nyt tavataan, mikä on erityisen mukavaa. Sitten voisi tavata sen toisen puolen suvun kanssa :).


Ulkona tuulee ja sataa, ikkunan pidän auki, vaikka kynttilän liekki heiluu tuulessa, koska haluan kuulla ropinan paremmin. Otan toisen lasillisen viiniä ja menen halimaan noita höpsöjä. Ja juu, olen tänään ihan herkkis.



torstai 18. elokuuta 2016

Illan tunnelmaa



Lapset nukahtivat ja tekemistä olisi kaikenlaista. Ihmettelen hämärtyvää iltaa ja valon muuttumista keittöissämme. Huvittaisi vain istahtaa teekupposen kanssa kynttiöiden valossa telkkarin ääreen tai kirja kainalossa petiin.


Istahdan hetkeksi ja hoidan kohta ne pakolliset, muut saa odottaa.


Kauniita unia ihmiset ja ihanaa alkavaa viikonloppua!