Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Makuuhuoneen uusi ilme



Pääsettekin jo heti näkemään projektin, josta mainitsin viime postauksessa. Projekti oli sängynpääty vanhasta puuovesta, joka on ollut talossa joskus aikoinaan parioven toisena osana, kenties olohuoneeseen eteisaulasta tultaessa. Olin niin intona, kun mies viime kesänä löysi nämä ovet ulkorakennuksestamme. Aika pian olimme yhtä mieltä siitä, että toisesta tulee makuuhuoneeseemme sängynpääty. Projekti jäi niin sanotusti vähän hautumaan ja nyt kevättalvella ovet tulivat sisälle, pääsivät saunomaan ja puhdistukseen. Koska lapset ovat poissa ja meillä ei ole kuin aikaan, päätimme lauantai-illan iloksi puuhastella tämän paikoilleen. Todellisuudessahan mies teki kaiken työn ja minä vain autoin tarvittaessa. Olen siis niiiiiin innoissani tästä päädystä, ihan vaan siksi, että se on kaunis, mutta myös sen historian puolesta, että se on osa taloa ja pääsee takaisin esille. Eikä tässä vielä kaikki, mies (taitava puuha-pete kun on) keksi kiinnittää oven seinään saranoilla siten, että jos sängyn siirtää pois, saa oven pöydäksi! Käsittämättömän fiksua ja käytännöllistä!

Päätyy kaipaa vielä yövalot, jotka haluaisin kiinnitettävän juurikin päätyyn kiinni. En ole vielä varma millaiset haluaisin (ja jotka mies hyväksyisi), mutta jotkut pienet ja sievät. Makuuhuone ei toki ole muutoinkaan valmis, mutta muokkausta vaativat jutut ovat pääasiassa vain yksityiskohtia. Niitähän riittää aina ja ikuisesti ympäri taloa! 


Miehen yöpöytä, jossa hänelle ostamani kortti (outdoor-miehelle sopivalla tekstillä) sekä kuvausta varten siihen siirretyt eukalyptuksen oksat. Tunnustan ihan, että tällaisessa tilanteessa on vähän stailattava, koska kukkia tai korttia lukuun ottamatta koristeita ei tällä pöydällä näy.


Minun yöpöydälläni on yleensä kukkia tai vähintäänkin niitä eukalyptuksen oksia, aina kynttilä sekä joku kirja tai vihko. Tällä hetkellä viikottain täytettävä inspiraatiokirja 52 Lists Project.




Muutoin makuuhuoneen kierros näyttää tältä. Ylemmässä kuvassa on onnellinen tori.fi-löytöni, vanha liinavaatekaappi, joka on matkannut Vaasan jostain antikvariaatista Etelä-Suomeen ja edellisen omistajan muuttaessa upouuteen taloon pääsi kaappi arvoiseensa paikkaan vanhaan taloomme. Kiikkustuoli on taas ystävämme mummon ja se tuli meille pitkäaikaissäilytykseen, kun ei kaupunkiasuntoon enää mahtunut. Matto on rakkaan ystävän häälahjaksi meille virkkaama ja se tuo ihanasti aina hänet ja hääpäivämme mieleen.


Ihana keväinen valo täyttää talon, vaikkei aurinko täydeltä terältä tänään paistakaan. Hitaan aamun jälkeen käynnistelemme itsemme lasten hakuun ja ehkäpä matkalla voisi piipahtaa ostamassa vähän lisää kukkia kotiin...

Illalla on ihana kömpiä sänkyyn puhtaisiin lakanoihin ja toivottavasti nukkua oikein levolliset yöunet, jotta jaksaa ensi viikon koetukset. Upeaa sunnuntaita teille ja tsemppiä uuteen viikkoon kaikille!



torstai 1. maaliskuuta 2018

Pysähdys yläaulassa



Maaliskuu alussa ja vuosi tuli täyteen muutostamme tänne. Olemme kyllä olleet todella onnellisia ja onnekkaita, että saimme tämän upean talovanhuksen omaksi kodiksemme! Muutimme pienemmästä kodista ja luovuimme osasta vanhoista kalusteita ennen muuttoa. Olemme haalineet kaikenlaisia huonekaluja jo aika paljon, mutta edelleen useampi nurkkaus tai huonekin on vielä kesken. Esimerkiksi tämä ylä-aula, joka hakee vielä tarkoitustaan, vaikka vaihtoehtoja toki löytyy monia. Tunnelmallinen lukunurkkaus divaanilla, muutamalla avohyllyllä kaunille, valituille kirjoille, kaunis jalkalamppu ja kapea, korkea hylly (sisustus)haloille on tämän hetken suosikki-ideani. Bongailenkin käytettyjä divaaneja aina silloin tällöin, josko jokin sopiva sattuisi kohdalle. 

Nyt kuitenkin aula on aika tyhjä, kun toinen rottinkituolikin tuli alas ja mitään ei vielä ole löytynyt tilalle. Silti haluaisin pitää sen siistinä ja sievänä. Vanhat pienet puiset ikkunat ovat odottamassa paikkaansa aulan somisteena ja hain tänään puita kantaessani ulkovarastosta vanhan sinkkiammeen, jonka täytin haloilla. Nämä ovat ihan käyttöön tarkoitettuja halkoja, joilla lämmitetään yläkerran kahta pönttöuunia. Amme on kuitenkin itsessään aika herttainen ja myös mukava muisto. Ostin sen Torista toiselta puolen Suomea ja alueella asuva ystäväni haki sen minulle. Amme tuli häihimme juomatarjoilua varten. Se oli täytetty jääpaloilla ja aikuisten juomilla - samoin kun isot vanhat kottikärrytkin.



Ihanaa, kun kevät on tulossa, silti nautin kynttilöistä vielä kovasti ja mieluiten päivittäin! Valkoiset kynttilät ovat niin kauniita ja niitä kuluukin täällä taloudessa paljon. Ne sopivat mielestäni hyvin joka vuodenaikaan, tilaan ja hetkeen. Nyt on vielä niin kylmä, että kaikki tuli on tarpeen. Kynttilät lämmittävät vain vähän, mutta mukavaa, lämpöisää tunnelmaa ne luovat aina!

Lämmittäviä terveisiä täältä villapeiton alta ja ihanaa alkavaa viikonloppua, ihan kohta se jo on täällä!




Follow my blog with Bloglovin

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Ruokasalin senkki ja talviloman kiireitä




Ihana aurinkoinen ja talvinen hiihtoloma on jo pitkällä. Onpas ollut niin kiireistä lomaa, ettei blogin puolelle ole ehtinyt ja instaankin tunnelmia vain vähän jakanut. Nautimme heti alkuun talvilomasta ystäviemme kanssa Vierumäellä. Ajoimme viime perjantai-iltana töiden jälkeen Vierumäelle ja vietimme kaksi kokonaista päivää ja maanantaiaamun hiihtäen, lapset lisäksi luistellen ja uiden. Syötiin, saunottiin ja vietettiin leppoisaa aikaa yhdessä. Aivan upeat kelit hiihtää ja kahdessa päivässä  kertyi 26km hiihtoa, osa lasten kanssa ja osa vähän reippaampaa tahtia ystävän kanssa. 

Toria tuli taas selailtua sunnuntai-iltana ja bongasin hienon vanhan senkin, joka saattaisi sopia ruokasaliimme. Miehen kanssa pohdittiin sopivuutta ja kokoa ruokasaliin ja kuskiksi piti häntä vähän houkutella, että uskalsin sopia noudon. Eiköhän tuo komeus tuonne asetu ihan hyvin, vaikka väriltään ei olekaan kylmän valkoinen, kuten pöytä ja muut kalusteet. Olen ostanut Tori.fi:stä kotiimme ainakin kolme kaappia, kaksi senkkiä, kolme vanhaa sänkyä, kaksi vanhaa ompelukonepöytää, jalkalampun ja metallisia pihatuoleja. Uutena kaupasta olen tainnut ostaa tämän vuoden aikana vain yhden korituoli-pöytä -setin. Kierrätyskeskus ja fb-kirpparit ovat myös olleet huonekalujen löytöpaikkoja ja metsästys jatkuu edelleen... 

Maanantaina oli mukava tulla kotiin, vaikka täällä oli kyllä niin jumalattoman kylmä, kun olimme vielä pattereita laittaneet lähtiessä pienemmälle. Lapset kävivät nukkumaan tuplapeittojen alle ja pönttöuunit sekä leivinuuni pöhisivät täysillä. Senkki oli haettu uudenmaan toiselta puolen ja tiistaiaamuna se pääsi ruokasaliin asettumaan. Hiihtämään piti päästä ekaluokkalaisen kanssa vielä, joten ajoimme iltapäivällä pakkasen vähän hellitettyä hiihtelemään 4,5 km lenkki ja sieltä suoraan lasagnea syömään. Ruoan päälle olohuoneessa katsottiin olympialaisia ja ekaluokkalainen rakenteli samalla legoja. Minä puuhasin silloin ruokasalissa uuden senkin täyttöä. 






 

Isompi tyttönen jäikin eilen kaverilleen yökylään ja me vietimme saunailtaa kolmisin. Herkuttelimme sen jälkeen poppareilla, ekaluokkalaisella oli valkosuklaa-strösseli-poppareita, meillä tavallisia sekä nougat-suklaapoppareita. Tänäaamuna käynnistymme hitaasti, olympialaisia taas seuraten, taloa lämmitellen ja nutellaleipiä maistellen. Vähitellen vaihdetaan ulkoiluvaatteisiin ja lähdetään hakemaan toinen tyttö mukaan ja suunnataan pulkkamäkeen!


Kauniita pakkaspäiviä lomalaisilta kaikille teille ♡


Follow my blog with Bloglovin

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kuppikynttilät



Aiemmin synttärijuhliin ostetut pienet kukkakupit pääsivät tänään uuteen käyttöön. Kynttilät kupeissa ovat oiva joulu- tai kiitoslahja. Ne ovat herttaisia ja vanhoista ohuista kupeista kynttilän valo hohtaa kauniisti läpi. Käytön jälkeen kupissa voi polttaa tuikkua tai tehdä siihen jälleen uuden kynttilän. Ostan pääasiassa valkoisia kynttilöitä ja vielä useimmiten samaa pöytäkynttiläpakkausta, jolloin niiden jäänteet on helppo sulattaa samalla kerralla uusiksi kynttilöiksi. 


Ohje kuppikynttilöille:

  1. Leikkaa kynttilät pienehköiksi paloiksi ja poista sydänlangan palat.
  2. Käytä vesihaudetta, pienempää kattilaan päälle kynttilän jämät ja alempaan vähän suurempaan kattilan vettä ja levylle kuumenemaan miedolla lämmöllä. 
  3. Kynttilöiden sulaessa leikkaan sydänlangat (saa askartelukaupoista) kuppeja hieman pidemmiksi ja asettele ne pohjaan mahdollisimman keskellä ja solmi/kieritä toinen pää grillitikun ympärille. Viritä lanka mahdollisimman tiukaksi.
  4. Kaada sulaa kynttilämassaa kuppiin hieman yli puolen välin ja anna kiinteytyä muutama tunti tai vaikka seuraavaan päivään.
  5. Kynttilöiden jähmetyttyä sulata massaa uudelleen tai tarvittaessa sulata uusi satsi vanhoja kynttilöitä. Kaada sulaa massaa siten, että kupit täyttyvät, mutta jätä ns. maitovara. 
  6. Kupin voi liimata aluslautaseen kiinni, jolloin siitä tulee hauska setti ja erityisen hyvin eristetty alustastaan. Käytän itse ulkokäyttöön tarkoitettua liimaa (koska miehellä sellaista sattuu olemaan), joka kestää hyvin kuumaa, kylmää, mutta vastaa muuten aika lailla normaalia Eri Keeperiä.
Massaa kaadetaan kahdesti, jotta kynttiöihin ei jää keskelle kuperaa pintaa. Tämä ehkäisee sen, ettei kynttilä "hukkuisi" steariiniin sulaessa.


Näissä lasikipoissa on ollut kynttilät aiemminkin ja hyödynnän ne uudestaan, koska nämä ovat ainoat mökkisaunaan sopivat kynttilät. Ne kestävät kuumuuden, palavat hyvin eikä kynttilä sulaessaan valu saunaan. Kertokaa toki, jos teillä on hyviä vinkkejä saunakynttilöiksi!


Jouluviikko alkamassa, onpas mahtavaa! Vähän häiritsevää, että pitää tehdä vielä töitä koko viikko :D. Onneksi joulupuuhasteluja on meillä paljon jo tehty, että ehtisi oikeastaan fiilistelläkin vähäsen. Tykkään monista jouluvalmisteluista ja jotkut niistä ovat itsessään osa sitä joulutunnelman luomista. 

Reipasta alkavaa viikkoa ja sopivassa määrin joulustressiä ;D.





torstai 8. joulukuuta 2016

Teekutsut



Hullun Hatuntekijän ensimmäiset teekutsut ovat ohi, mutta syntymättömyyspäivää juhlitaan kavereiden kanssa tietysti erikseen. Panostimme 10v. juhliin vähän enemmän kuin muina vuosina. Ostimme muun muassa kierrätyskeskuksesta näitä herttaisia ja vähän övereitäkin kahvikupposia ja lautasia. Jatkokäyttö juhlien jälkeenkin niille on jo mietitty!


Ohuisiin kuppeihin saa tehtyä kivoja kynttilöitä, joista valo hohtaa kaunistaa läpi. Aluslautasen voi liimata kuppiin kiinni, jolloin kynttilällä on vielä turvallisempi tupla-alusta. Oiva lahjavinkki ja helppoa tehdä sulattamalla vanhoja kynttilöitä. Ehkäpä tarjoan tarkemman ohjeen vielä ennen joulua.


Tai ovathan nämä herttaisia ihan vaan somisteenakin...



lauantai 17. syyskuuta 2016

Pullantai



Flunssaisena minulle tulee aina pullanhimo ja koska se on myös miehen lempiherkku ja sain isomman tyttösen avuksi, niin olihan siinä jo syytä leipoa :). Samalla haluan esitellä ihanaisen vadin, jonka rakas siskoni osti minulle kirpparilta. Omputkin jo siinä kuvasin, mutta jäi silloin kertomatta stoori. Olen siis hulluna sinkkisiin ja muihin metallisiin vateihin, kulhoihin ym. ja siskokin hyvin tämän hulluuteni tietää. Tämä yksilö tuli pelastetuksi kirpparin hyllystä, koska se oli kuulemma yksinäisenä huutanut nimeäni :D. 


Romanttishenkiset astiat ovat myös heikkouteni. Olen kuitenkin pidättäytynyt (tähän mennessä) ostamasta niitä muuta kuin käytettyinä. Tämä herttainen valkoinen lautanen on Kierrätyskeskuksesta, josta olen löytänyt suurimmat astia-aarteeni.


Kiitos Sis, tää on ihku <3


Nyt kuitenkin on pullantai ja päätösten aika. Korvapuusti vai voisilmäpulla - taisinpa ottaa molemmat!