perjantai 27. tammikuuta 2017

Muutoksen murusia


Eilen illalla se iski, pakottava tarve leipoa. Eskarilaisen vietyäni kaverisynttäreille kipaisin kaupasta Runebergintorttuihin ainekset ja sitten koululaisen kanssa ryhdyttiin leipomaan. Väsyneet aivot eivät muistaneet leivinjauheen loppuneen, mutta onneksi on naapurit <3. Siitä heräsin muuton todellisuuteen, että kohta muuttuu tämäkin ja nämä ihanat naapurit jäävät tänne, ja millaisia naapureita uudessa kodissa on? 

Tänään ensimmäistä kertaa koululainen itkien huusi, ettei halua muuttaa mihinkään. Paljon on asiasta sitten puhuttu ja sain tytön jopa mukaan pienelle kävelylle, joka teki molempien ajatuksille hyvää. Kyllähän muutos lapsille on todella suuri, kun kaverit jää, eskari ja koulu vaihtuu ja harrastuksetkin. Hurjalta se tuntuu, mutta luotan ja uskon heidän löytävän paikkansa siellä, sopeutumiselle on vaan annettava aikaa. 


Tämän päivän pelastus olivat ehdottomasti eiliset Runebergintortut. Olen syönyt vasta kaksi tänään, lounaaksi :D, ja kolmas odottaa tuossa teekupin vieressä. Hetki dekkaria telkkarista ja sitten toivottavasti pitkien yöunien pariin.

Leppoisaa viikonloppua ihmiset! Nautiskellaan vapaasta ajasta, yhdessäolosta, ruoasta ja toivottavasti auringosta!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti