lauantai 17. maaliskuuta 2018

Tapettien hyötykäyttöä ja Bloglovin



Ihanaa, kun viikonloppu on taas saapunut ja minä ehdin piipahtamaan täällä blogissa. Lauantaiaamu alkoi rauhallisella aamiaisella ja sitten siivouspuuhilla. Aurinko paistaa upeasti ja keväinen sisustusvimma on jatkuu. Nyt ei ole resursseja isoihin hankintoihin, mutta kaikki pienetkin asiat piristävät. Pienet diy-projektit ovat minusta erityisen mukavia, kun saa nopeasti valmista! 

Olen aiemmin jo tuunannut nämä kehykset tapetinpaloilla ja koristelulla, mutta ne eivät enää sopineet tänne kotiin. Nyt maalasin kalkkimaalilla aiemmin puunväriset kehykset valkoiseksi ja päällystin isomman koululaisen huoneen tapetinpaloilla uuden ilmeen kehysten sisäosaan. Tai koukuthan nämä oikeastaan ovat, vaikka aika hentoiset sellaiset. Nyt enää pohtiminen, että minne nämä sijoittaisi!



Sain ihanalta insta-tutulta, Saaralta vinkin Bloglovin-yhteisöstä (jossa luulin jo olevani, mutten ollutkaan osannut sinne linkittyä oikein 🙈) Nyt uusi yritys ja toivotaan, että tekniikka on puolellani! Käykää kurkkaamassa ja minä etsiskelen sieltä tuttuja blogeja myös seurattavaksi.


Aurinkoista viikonloppua kaikille ihanille teille ja kiitos, kun käytte täällä katselemassa tai lueskelemassa ♡



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti