sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Kesäreissulta



Terveiset perheen kesäpyrähdykseltä. Torstaina lähdettiin reissuun aika hajanaisin suunnitelmin ja nyt ollaan kolmannella mökillä, saunottu kaikissa, uitu yhdellä, huomenna toivottavasti toisellakin, mutta uitu myös ajomatkan varrella ja oltu vaan yhdessä koko jengi! Ilmat ovat olleet aika suotuisat, vaikkei ihan rantakelejä ollutkaan. Matkat on sujunut pääasiassa rattoisasti, esimerkiksi tänään meitä viihdytti autossa dj, joka soitti reilun tunnin pelkkiä lastenlauluja :D.

Vierailimme tänään Nuutajärven Lasikylässä, joka on kyllä tosi herttainen paikka vanhoine rakennuksineen sekä pienine myymälöineen. Kävimme kattilaostoksilla Iittalan myymälässä ja kiertelimme lasi- ym. myymälät lävitse. Ostin suloisen lasisydämen, (kuva seuraa perästä) sen aiemman, 7 vuotta sitten samasta paikasta ostetun lasisydän-pullonkorkin seuraksi. Kiertelyn päätteeksi söimme Sylvin kahvilassa, joka oli kivalla tavalla rennosti ja hillityn värikkäästi sisustettu ja ruoka oli hyvää, simppeliä ja maukasta.





Leikkipaikalta löytyi tällaista hohtavan valkoista hiekkaa, joka oli lasten mielestä aivan koukuttavaa! Sitä piti sitten kaikkien kokeilla, ja olihan se mukavan sileää ja värinsä vuoksi eksoottista keskellä Suomen Hämettä :).


Matkalla Nuutajärvelle kurvasin kirpputori-kyltin perässä ja löysimme itsemme Urjalan Aseman rompetorilta. Rompetta oli jos sun minkälaista ja löysimme hauskat kyltit, joista kuvamateriaalia seuraa myöhemmin. Mies jututti rompetorin pitäjää, kun hänellä on haussa jotain jämäkkää ruokasaliin suunnitellun pitkän pöydän jaloiksi. Pihalta löytyikin sitten kaksi kappaletta todella painavaa rautaista hitsauspöytää, joista käytiin jo alustavaa kauppaa. Kotona sitten mittaillaan ja harkitaan, josko niistä olisi noin 14 hengen ruokapöydän tueksi :).

Huomenna on luvassa letkeä löhöaamu ja toivottavasti päästään läheiselle rannalle uimaan, mutta sitä ennen kyläkaupan kesäjuhlaan. Mahtavaa mikä lie viikonpäivä nyt onkaan ja rentoa kesäfiilistä kaikille teille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti