torstai 2. maaliskuuta 2017

Uudessa kodissa



Vihdoin uudessa kodissa, neljättä päivää totutellaan ja minusta täällä on I H A N A A! Pönttöuuni tässä yllä on eskarilaisen huoneesta ja se on ihan toiminnassa oleva, jolla on lämmitettyä taloa jo pari kertaa. Tuli pilkahtelee kauniisti noista pienistä kolmiokoloista niiden ollessa auki puita poltettaessa. Pönttöuuneja meillä on nyt talossa komeat kuusi ja leivinuuni vielä keittiössä. Valitettavasti kaksi pönttöuuneista ei ole käytössä, mutta ainakin toisen niistä, ruokailuhuoneessa olevan, aiomme kyllä kunnostaa käyttökuntoon.

Vierähti yli viikko poissa täältä blogista, mutta nyt taas toivottavasti paremmin tännekin ehdin. Töiden ohella olisi talossa laitettavaa ja purettavaa kovasti, mutta vähän on vasta tehty. Lapsille muutos on niin suuri, että itkuja ja ihmetyksiä on lohduteltu ja juteltu joka päivä. Asia kerrallaan, vaikka malttamattomana se onkin vaikeaa. Onneksi tulee kohta viikonloppu ja saa haahuilla, pöllötellä lasten kanssa ja laitella paikkoja. Kalustehankintojakin on niin paljon tehtävä, että ehkä voisi kierrätyskeskuksessakin piipahtaa...


Kukat oli saatava lähikaupasta jo heti maanantaina ja helpottihan se heti, kun sai vähän kukkakaunistusta keittiöön. Keittiössä kukkii kyllä kukat vuoden ympäri, kun aiemmat asukkaat ovat valinneet kielotapetin koristamaan seinien yläosaa lautapaneelien ryhdittäessä alaosaa.


Sekamelskan keskeltä on kiva valita näitä pieniä kauniita kuvia, jotta itsekin voi hetkeksi unohtaa sen kuvan ulkopuolisen tekemättä olevan osuuden :). Onnea ovat myös ihanat sukulaiset, jotka ovat auttaneet niin muutossa kun sen jälkeenkin. Siskolle suuri kiitos, kaiken muun lisäksi, todella hyvästä tuliaisteestä, joka on herättänyt minut hyvin aamuisin! Äidille iso kiitos avusta lasten kanssa ja siivouspalveluista, ne pienet asiat ovat niitä isoja <3.

Viikonloppua kohti ja kauniita hetkiä toivotellen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti