maanantai 3. lokakuuta 2016

Maanantain metsäily




Maanantai onnistuneesti pulkassa. Paljon olisi voinut, pitänyt, halunnut tehdä enemmän, mutta kaikkeen ei ihminen vaan ehdi. Tänään onnistuin ajattelemaan, että tämä on riittävän hyvä!


Ehkä helpotusta ja armollisuutta uuden viikon starttiin toi pitkästä aikaa pieni kävely metsässä. Ihan hassulta minusta aiemmin tuntui, että metsä voisi oikeasti rauhoittaa. Nyt uskon siihen ihan täysillä ja luonnossa olemisen ylipäätään auttavan pään sisäisen myllerryksen taltuttamiseen.


Sitten on vielä se luonnon moninainen kauneus, joka ihastuttaa erityisesti näin vuodenaikojen vaihtuessa.


Metsähöperö keittää nyt toisen kupillisen teetä, nappaa pienen makean ja jää kehittelemään maanantaimetsäilyn tuotteistamista yleisen hyvinvoinnin parantamiseksi :D.


Kauniin syksyistä viikkoa teille kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti