torstai 26. heinäkuuta 2018

Keittiön DIY-hyllyt



Työt alkoivat, mutta onneksi on valoisat kesäillat! Lapset ovat tämän viikon siskon tytön hoidossa ja illat ovat kuluneet miehen kanssa kaikissa pienissä puuhissa pihalla ja sisällä. Ehdimme sentään toissa iltana kokeilla SUP-lautaa, jonka saimme lainaan. Aivan mahtavaa puuhaa, sen jo tiesinkin, mutta täysin tyynellä joella se oli ihan superia!

Puuhailun tuloksena syntyivät nämä kauan odotetut avohyllyt keittiöön. Kasvihuoneilmiöstä löysin sopivan suloiset ja silti rouheat hyllynkannattimet. Viikonloppuna porhalsimme rautakauppaan viime hetkillä ja ostimme pari pätkää raakalautaa, jotka mies hioi. Minä maalasin ne, kalkkimaalilla tietenkin ja mies hoiti kiinnityksen, kuten yleensäkin. Minä toimin apupoika-anterona ja tietysti tärkeässä roolissa kertomassa mielipiteeni hyllyjen korkeuksista. 




Avohyllyt ovat minusta hurmaavia, erityisesti keittiössä. Haasteena on niiden täyttäminen sopivasti, tiedättekö mitä tarkoitan? Saisi olla paljon erilaisia kauniita asioita, muttei liikaa tai liian vähän, sopivan värisiä ja sitten olisi hyvä olla myös käytännöllisiä asioita, jotka ovat helposti käytettävissä. Vai olenko minä vain rajoittunut näiden avohyllyn suhteen, ehkäpä olen enemmän suljettujen kaappien ihminen. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen näihin, niin itse hyllyihin kuin niiden täyttämiseenkin. Lasipurkit ovat käytännöllisesti esillä, mutta myös kauniita ja sain lisäksi mahdutettua useammankin sekä koriste- että hyötyesineen hyllyille.

Sain myös maalattua alla olevan hyllykön, joka oli aiemmin vaaleanpunainen. Tykkäsin siitä alkuun sellaisena, mutta kun otimme sen ruokasalin hirsiseinältä alas ruokapöytä-projektin ajaksi, ei se pöydän valmistuttua enää istunutkaan sinne. Kiertelin aikani sen kanssa ympäriinsä, kunnes ymmärsin, että sille on paikka keittiössä. Se sopisi avohyllyjen vastakkaiselle seinälle mainiosti, mutta valkoisena ja nyt se on siinä, valkoisena ja niin kauniina!



Ylemmällä avohyllyllä on viileämpiä ilmoja ajatellen jo tulitikkulaatikko ja pimeämpi iltoja varten kynttilöitä. En vielä kaipaa kylmeneviä ilmoja, enkä etenkään kylmenevää taloa, vaikka takkatuli onkin syksyllä taas hurmaava. Sen sijaan niitä pimeämpiä elokuun iltoja jo vähän kaipaan. Kynttilöitä olen kyllä polttanut heinäkuussakin, vaikka se miehen mielestä onkin liikaa, pitäisi olla kai kesätauko. Pianhan se jo on elokuu, jolloin mieheltäkin tulee hyväksyntä kynttilöiden polttamiseen. Nyt vielä hetki ihmetellään näitä heinäkuun helteisiä päiviä ja valoisia iltoja. Ihanaa viikonloppua!



2 kommenttia:

  1. Näyttää kauniilta, molemmat hyllyjutut! ❤
    Mä oon huono abohyllyjen ja niihin kertyvän pölyn kanssa.🙈
    Kynttilöiden polttaminen on ehdottomasti syksyn parhaita juttuja. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä tykkään näistä kyllä kovasti 💛 Pölyn kertyminen on kieltämättä myös yksi niistä miinuspuolista 😅. Kohta ollaan syksyssä, vaikka nyt vielä tuntuu ihan epätodelliselta ajatella kylmiä ja pimeitä syysiltoja. Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista