keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kauppaleikki



Juhannusyön taikoja varten kerätyistä kukista taisi jäädä ajatus itämään eskarilaiselle. Hän päätti perustaa kaupan mökkisaunan portaille ja myydä siellä kukkia ja kasveja. Kauppiaalta piti ensi selvittää mikä käy maksuvälineeksi (kukat) ja etsiä valuuttaa ennen kuin pääsi ostoksille. Kaupassa oli vaihtuvia erikoisuuksia ja tarjouksia, joita markkinoitiin perinteisellä markkinatyylillä megafonimaisesti kailoittamalla. Kauppias sitoutui tehtäväänsä ja istuskeli myyntipaikallaan kuin tatti, kunnes pyysin josko hän tulisi seuraksi alapihalle, vaikkei ihan vielä ollutkaan ruoka-aika. Hän suostui tähän todettuaan, ettei kauppa siihen aikaan hyvin kävisikään. Kauppa aukesi myös seuraavana aamuna ja kauppias laittoi silloin esille uusia ja tuoreita myytäviä. 





Miten ihania leikkejä lapset keksivätkään mökkioloissa ja voi kun tämä vaihe ei vielä loppuisi! Kännyköiden tuijottamisen sijaan on mahtava nähdä lapset ulkoleikeissä ninjoina, kauppiaina, koirina ja ties minä olentoina. Toivon vaan, että lapset olisivat lapsia vielä hetken. Sitä ehtii kyllä olla teini, nuori ja kokea sen kaiken raastavan kasvun ja irtioton. Isommalla se aika on lähempänä, mutta onneksi pienempi vielä tovin tulee leikkimään kauppiasta, jolle rododendrot ovat erittäin arvokasta valuuttaa.



2 kommenttia: