maanantai 20. marraskuuta 2017

Kööpenhaminan kaduilta



Ihana mieheni, yllätti minut matkalla <3 Sain jo reilu kaksi kuukautta sitten tietää, että lähdemme tänä kyseisenä viikonloppuna matkalle, mutta kohteen sain tietää vasta kaksi päivää ennen lähtöä. Aivan ihana yllätysmatka Kööpenhaminaan, jossa emme kumpikaan ole ennen käyneet! Lapsetkin saivat oman reissunsa samaan aikaan Mumskin kanssa - ristelyn Ruotsiin. Perheemme harrasti pohjoismaista matkailua siis viime viikonloppuna ihan kiitettävästi :).

Ihastuin Köpikseen monessa mielessä, mutta yksi iso asia oli yksityiskohdat. Kaduilla, rakennuksissa, kaupoissa, ravintoloissa, vessoissa, kaikkialla oli upeita yksityiskohtia. Kauniita vanhoja metallisia portin pieliä, tyylikkäästi joulukoristeltuja katuja ja liikkeiden edustoja, kaduille levittäytyvät kahvilat, nätit wc-tilat joissa ihanine saippuoineen, vanhat upeat portaikot korostettuna vaatekaupassa, kahvilan joulukoristeet ja voisin jatkaa listaa aina vaan. 




Upeita, houkuttelevia kukkakauppoja oli paljon. Kauppahallilla, Torvehallerna, erityisesti ihastelin kukka- ja vihannesmyymälöitäkin. Kuvat unohtui sillä reissulla ottaa kokonaan, mutta suosittelen käymään siellä muutenkin. Erityisen hyvä vinkki, jonka sain kollegaltani on puuroketju nimeltä Groed (tanskalaisella ö:llä) - wau mitkä puurot! Instassa kuva herkullisesta päärynä-kinuski-mantelikaurapuurosta. Se itse puuro oli siis todella hyvää, lisukkeet toki maistuivat myös. Aion kokeilla puuron tuunaamista kotonakin enemmän, lapset innostuvat varmasti kinuski tai suklaapuurosta :).



Turisti-meininkiä ja ihmisvilinää ihmeteltiin Nyhavnissa sekä muun muassa yllä olevaaa söpöä, Kleinebussissa toimivaa ravintolakojua sekä alempana vilahtavaa pienen pientä glögi-kioskia, johon lyhyt myyjä-poika mahtui juuri ja juuri.





Hyggen kuvaus löytyi erään kampaamon ikkunasta ja vaikka käyntikortti hieman peittääkin sitä, niin ymmärtänette olennaisen. En keksi mikä muu olisi parempi asenne, ajattelutapa tai toiminta kuin hyggeily, juuri tähän pimeimpään vuodenaikaan! Kööpenhaminaan palataan vielä toisen kerran, silloin piipahdetaan ainakin fiilistelemään pimeän marraskuisen illan tunnelmia Tivoliin!

Hyggeilyä arjen lomaan toivon teille kaikille, ollaan armollisia itsellemme! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti