torstai 14. syyskuuta 2017

Arjen luksusta



Eilen oli niin kaunis ilta, siis niin upea auringonpaiste, kuulas ja raikas syysilma, että oli pakko olla itsekäs! Tulin kotiin vain piipahtamaan ja ilmoitin että lähtisin meri-metsälenkille. Ajoin uuteen lempipaikkaani, jossa pääsee upeille kallioille, meren rantaan sekä metsään. Otin reppuun kameran, sauvat kainaloon ja painelin kallioille ihailemaan auringon laskua. Ihastelin sitä kaikkea, hiljaisuutta, syksyn tuoksua, luonnon ääniä, meren kohinaa ja upeita syyskuun värejä. Nämä ovat niitä pieniä hetkiä, arjen helmiä.





Merikin näyttää ihan erilaista nyt syksyllä kun miltä se näytti kuukausi sitten. Tähän olisin voinut jäädä, vaikka kuinka pitkäksi aikaa, jos ei pimeän tulo olisi pelottanut minua ja pakottanut sivakoimaan autolle reippaaseen tahtiin :D. 


Kotimatkan alkuun oli pakko pysähtyä, huumaava usva peitti tietä ja viereistä peltoa. Kerrankin olisin oikeaan aikaan, niin että kamerakin on mukana. Perintökalleus-kamerani ei tahtonut toimia, tietysti juuri siinä hetkessä jäi jumittamaan, mutta lopulta minun onnistui napata pari kuvaa. Tämä oli ainoa kelvollinen ja toivon, että siitä välittyy teillekin vähän sen hetken lumoa. Nautiskellaan elosta <3



4 kommenttia:

  1. Ihanaa, luontoretket on juuri arjen luksusta <3 Ekaa kertaa täällä blogissasi instan kautta ja tykkään näistä muistakin täällä jaetuista hetkistä. Otin hodarivinkin korvan taakse pönttöuunin avajaisista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne todella ovat sitä <3 Ihanaa, että löysit tänne instasta ja onpa mukavaa, että viihdyit hetkissäni! Mahtavaa, että sait idean mukaan myös :).

      Poista
  2. Upeita kuvia, etenkin tuo viimeinen usvakuva on lumoava! Iltakävelyt tekevät kyllä hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Piia ja tuossa viimeisessa on kyllä aivan omanlaisensa tunnelma. Iltakävelyt ovat ihania, kun pääsee vielä tällaisiin maisemiin <3.

      Poista