lauantai 6. tammikuuta 2018

Uuden vuoden alussa



Mahtavaa uutta vuotta! Loppiaista jo vietetään, meillä joulu ei ole kyllä vielä kokonaan lähtenyt. Kuuset ovat paikallaan, toisen ehkä huomenna riisumme tyttöjen kanssa ja laitan parvekkeelle, mutta ruokasalin pihtakuusi saa vielä jäädä. Se on niin siisti ja valkoisine koristeineen raikas muuten aika tyhjässä ruokasalissa. Huomaan kaipaavani kotiin keväisiä raikkaita värejä, uusia kuoseja ja  ennen kaikkea lisää huonekaluja, mattoja, verhoja! Heräsin kuin talviunilta siihen kuinka kesken sisustaminen täällä meillä on. Eipä auta, maltillisesti täytyy tätä edistää, vaikka juuri nyt sitä malttia ei olisi sitten yhtään. Ostin kuitenkin tänään jo kaksi uutta tyynynpäällistä :D.

Uuden vuoden lupauksia en yleensä tee. Tänä vuonna ostin itselleni lahjaksi kirjan, jonka täyttäminen on ainoa lupauksen tapainen. Löysin Kööpenhaminasta aivan hurmaavan kirjan, kirjan joka on täynnä listoja. Kuinka rakastankaan kauniita kovakantisia kirjoja, joita pääsee täyttämään. Tässä kyseisessä on bonuksena upeat kuvat ja mikä parasta, valmiit listat täytettäväksi joka viikolle sekä pientä positiivista pohdittavaa koko vuodeksi! Ensimmäisen viikon lista olikin jo haaste: "list your goals and dreams for this year".





"list the ways you to have fun"


Kyllä, odotan jo sinua kevät ♥︎


"list all the people who brighten your day"




"list the words that define your personality"



"list your quirks"


Uuden vuoden alussa on hyvä olla, kaikki tärkeimmät asiat ovat hyvin, mukavia asioita tulossa tänä vuonna sekä paljon juhlintaa tai ainakin juhlan aiheita! Täytämme miehen kanssa molemmat pyöreitä vuosia, olemme olleet yhdessä 15 vuotta ja naimisissa 5 vuotta ♥︎. Loistava vuosi tulossa, myös ensimmäinen kokonainen uudessa kodissamme!

Kaunista, onnellista ja suloista vuotta 2018 kaikille teille ♥︎



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti