perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulu saapuu ruokasaliin



ja upea uusi pöytä!!!!! Nyt se komeus on valmis tai olihan se valmis jo tiistai-iltamyöhällä, mutta eilen illalla saatiin kuusi saliin ja tuolit kannoin tänään. Joulua varten täytyy ottaa käyttöön kaikenlaisia tuoleja, kun pöydän ääreen kerääntyy aattona 12 henkeä ja joulupäivänä jopa 18 henkeä :D. Kyllä nyt kelpaa jouluvieraiden istua pöytään, kun aattona ainakin kaikki mahtuvat hyvin pöydän äärelle ja ruoallekin on pöydässä aika ruhtinaallisesti tilaa.


Vanhat ompelukoneet Tikkakoski ja Singer pääsivät pöydän jaloiksi, kalkkimaali ja hionta tekivät niille uuden raikkaan ja samalla vähän rouhean ilmeen. Pöytä on juuri niin mahtava kun toivonkin ja olen erittäin kiitollinen miehelleni, joka teki sen valmiiksi kaiken kiireen keskellä <3.


Hieno yksityiskohta on miehen keksimä syvennys pöydän keskellä, jonka voi somistaa tilanteen mukaan ja siis ihan minun koristelutarvettani ajatellen hän suunnitteli ja toteutti sen. Siihen on myös palat, jolla sen voi halutessaan peittää ja pöydän pinnasta tulee aivan eheä. 




Onnellinen ruokapöytärouva ja ruokasalin somistaja huikkaa kaikille erittäin hyvää ja makoisaa joulua. Jatkan jouluvalmisteluja sekä ruokasalin koristelua ja myös ihan vaan fiilistelyä! Leppoisaa joulun aikaa!



4 kommenttia:

  1. Ihana pöytä, kyllä tuosta saakin olla ylpeä!
    Mukavaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen kyllä niin tyytyväinen ja onnellinen <3 Tänään ensi kertaa syömme siinä. Mukavaa joulua sinnekin!

      Poista
  2. Aivan ihana pöytä <3 <3 Onnellista joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eikö olekin <3 Sinne myös onnelista joulua!

      Poista