torstai 27. heinäkuuta 2017

Kesäpäivä



on parhaimmillaan lämmin ja aurinkoinen. Silloin kaikki saavat päivän aikana tehdä omaa mieluista puuhaa, syödään hyvää ruokaa ja tietysti myös herkutellaan. Tänään on ollut juuri sellainen päivä ja kyllä sitä osaakin olla onnellinen tällaisista päivistä, erityisesti tänä kesänä! 

Aamulla taivas oli täysin pilvetön, joten aamutoimien ja aurinkorasvan jälkeen levittäydyin parvekkeelle aurinkotuolille kirjan kanssa. Siken yön yli sämpylät uuniin ja teekupposen kanssa takaisin parvekkeelle. Bikineissä syöty aamupala on aina jotenkin erityisen hyvää :D. Lapset saivat molemmat tänään kesäpäivän vesipeuhauksia heti aamusta omalla pihalla ja myöhemmin omien kavereiden kanssa olemista, toinen lähti yökylään ja toinen kävi leikkimässä kaverin luona. Haettiin kiinalaisesta ruokaa (mahtava ehdotus lapselta) ja syötiin huvimajassa lounasta. Pienemmän kanssa leivottiin hänen toiveestaan valkosuklainen kladdkaka ja sen jäähtymistä odotellessa lähti hän ensi kertaa iskän kanssa kalaan! 

Minä nautiskelen valkoviiniä huvimajassa, kuuntelen lintujen sirkutusta, kesäisiä ääniä kadulta ja olen niin lomalla ja niin onnellinen!


Valkosuklaisen kladdkakan ohje (alkuperäisesti Lindas bakskola -sivulta)

200 g valkosuklaata
150 g voita
3 kananamunaa
2 dl sokeria
2 tsk vaniljasokeria
1 ripaus suolaa
2 dl vehnäjauhoja

+ tomusokeria, kermavaahtoa ja mansikoita / vadelmia

1. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Sulata voi kattilassa ja nosta kattila hellalta ja lisää pilkottu valkosuklaa. Anna suklaan sulaa ihan hetken ja sekoita tasaiseksi seokseksi.
2. Lisää muut ainekset kattilaan ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
3. Rypistele leivinpaperi ja aseta se noin 23cm irtopohjavuoan pohjalle sekä reunalle. 
4. Kaada taikina vuokaan leivinpaperin päälle ja paista uunissa noin 26-30 minuuttia riippuen kuinka tahmaista haluat kakusta. 
5. Anna kakun jäähtyä kokonaan vuoassa. Koristele tomusokerilla, tarjoile kermavaahdon ja marjojen kanssa.
6. Nauti!





2 kommenttia:

  1. Teidän päivä kuullostaa täydelliseltä! Samlin resepti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sumi :), oli kyllä ihana päivä. Kakku oli myös hyvää, marjat ovat kyllä ehdoton lisä tai lemon curd toimi myös!

      Poista