keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kepeä keskiviikko



Mieli on kepeä, koska loma on alkamassa ylihuomenna! Lomamoodia harjoittelimme kollegan kanssa käymällä tänään aamiaisella ennen töihin menoa ja päivän päätteeksi kävin vielä hieronnassa. Lueskelin keväällä artikkelia, jossa oli vinkkejä lomaan laskeutumiseen ja olen niistä useampi nyt testaillut. Saa nähdä olenko super rento jo heti maanantaina :D.

Kotiin tullessa oli hiljaista, kun lomalaiset olivat lähteneet telttaretkelle. Sohva ja Yle Areena kutsuivat puoleensa, mutta päätin tarttua imuriin ja valmistaa lomalle jäämistä myös siltä osin. Poimin vielä pihalta uusia kukkia nuutuneiden tilalle ja jälleen löytyi uusia kukkia. Ruohosipulin kukkien tuoksu ei ehkä ole niin mieluisa, mutta herttaiset nuo kukinnot ovat kyllä. Mahtavaa käydä pihalla ns. siistimässä ja saada ne kukat sisälle kaunistukseksi.




Nyt istun sohvalla, nautin rauhasta ja töllötän vähän aikaa jotain aivotonta. Kaksi aamuherätystä enää, sitten neljä kokonaista viikkoa leppoisampaa tahtia! Kaunista, kesäistä loppuviikkoa kaikille teille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti