sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannuksen tunnelmissa


Vielä koetan pitää kiinni juhannuksen tunnelmista, kun en haluaisi palata arkeen. Fiilistelen siis muutaman kuvan muodossa viikonloppua. Ihana juhannus siskon mökillä oli juuri sitä mitä kaipasin, rentoa olemista, ruoanlaittoa ja yhdessä syömistä, kuplivia ja kauniita juomia, saunomista maailman parhaassa saunassa, lautapelejä, juhannustulen äärellä istumista, yhdessäoloa rakkaiden kanssa <3.


Sisko hemmotteli myös lapsia omilla, kauniilla ja herkullisilla juomilla.


Juhannusaaton jälkkäri oli helppo yhdistelmä Rainbow valkosuklaa-karpalokeksejä lasin pohjalle murustettuna, itse tehtyä lemon curdia (reilusti), valkosuklaa-kinuskituorejuusto-kermavaahtotäytettä ja muutama kirsikka koristeena tai pikimmenkin upeana maun tuojana!


Lasten herkkujuoma oli täynnä makua ja väriä.


Kuohuviini kuuluu minusta juhlaan, isoon tai pieneen ja kevyesti pirskahteleva lasillinen tuo aina sellaisen pienen ekstran, sen juhlavan fiiliksen. Kukat ovat ehdottoman olennainen osa juhlan koristelua ja juhannusruusu oli upeana kukassa juuri sopivasti ja mansikan kukkaa oli halusin pari poimia, se on kyllä niin herttainen!


Oi miten ihanasti juhannuksena pääsi lähes lomafiilikseen, minulla kuitenkin vielä kolme viikkoa töitä. Onneksi lapsilla lomaa ja pääsevät sukulaisille lomanviettoon, niin on kuin itsekin puoleksi lomalla :D. Miehellä loma alkaa viikon päästä ja silloin omaa lomaa alkaa todennäköisesti todella odottamaan. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille, nautinnollista aikaa lomalaisille ja tsemppiä työn ääreen palaaville!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti