lauantai 27. toukokuuta 2017

Päivällinen pihalla



Tänään oli minun tarkoitus olla jossain muualla, mutta suunnnitelmat muuttuvat ja niihin sitten sopeudutaan. Nyt iltasella tilanne ei harmita yhtään, päivä on ollut mahtava. Aurinkoinen aamu, pihajumppa nurmikolla, eskarilaisen kanssa hengailua ja rakasta siskoa hakemaan junalta, kaupan ja alkon kautta kotiin ja ruoanlaittopuuhiin. Kuulumisten vaihtaminen on niin mukavaa samalla, kun puuhaillaan keittiössä, maistellaan viiniä ja valmistellaan dinneriä. 

Oi, mikä dinneri meillä olikaan! Flat bread, kesäkurpitsahalloumi-pihvit, tahini, tsatsiki, punainen kebab-kastike, vesimeloni-feta-minttu-basilika -salaatti ja lasillinen ryhdikästä valkoviiniä. Kesäistä, raikasta, maukasta, h e r k u l l i s t a! 

Tahinin ja punaisen kastikkeen sisko oli tehnyt, niihin minulla ei ole ohjetta. Mutta flatbread oli k-ruoka -sivustolta ja kasvispihvit löytyi googlaimella blogista, jossa en muuten ole vieraillut. Nämä olivat vaan niin yksinkertaiset ja herkullisen kuuloiset. Ohje siis yksinkertaisuudessaan: raasta kesäkurpitsa ja halloumi. Sekoita kananmuna raasteisiin ja paista öljyssä pannulla kullan ruskeiksi tai kuten minä muurikkapannulla. Tsatsikin teen vähän näppituntumalla, mutta voin laittaa summittaisen ohjeen jossain kohdin tännekin.




Päivä viileni ja aurinko meni pilveen, mutta oli ehtinyt lämmittää huvimajan mukavaksi. Tämä onnellinen huvimajan omistaja ilostui päivällisestä pihalla, miellyttävän lämpimässä rosoisen kauniissa majan pahasessa. Iltaa on vielä edessä ja aikaa olla vaan, mun siskon kanssa <3.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti